lauantai 23. kesäkuuta 2018

Laidun juttuja


Jippu ja Ruuna ovat olleet viikonloppuisin laitumella muutaman kilometrin päässä kotoa. Poni oli yhden kerran mukana, mutta siinä on omat haasteensa kuljettamisen kanssa, kun täytyy kaksi kertaa ajaa ees taas. Poni on suht rauhallisesti vaikka jäisi yksin kotiin ja kotona se pääsee nurmikkoa leikkaamaan, joten se on suht helppo jättää pois laidunkyydistä. Lisäksi kylmät yöt ja kuivuus ovat ilmeisesti taas kohottaneet riskiä saada kaviokuume laitumella, joten ei paljon harmita, etteivät hepat ole kokoaikaisesti laiduntamassa. Varsinkaan poni. Vaikka yhtälailla voi Jippukin kaviokuumeen saada, jos on saadakseen. Kaverini hevonen sairastui vähän aikaa sitten, eikä sen oletettu kuuluneen "riskiryhmään". 
Laitumelle matkustetaan kopissa.
Nopeasti pääsi Ruuna jyvälle siitä mitä kivaa onkaan luvassa, kun kiipeää ripeästi koppiin. 

Jippu
Juhannuksena on ollut ainakin täällä perinteinen juhannussää, eli kylmää ja sateista. Sade on toisaalta ihan tervetullut. Luulen, että ensi viikolla alan availla oman minilaitumemme porttia hevosille. Sieltä ei pitkäksi aikaa riitä. Se on ollut nyt 6vuotta laitumena, joten en tiedä pitäisikö se kohta uusia kokonaan? 

tiistai 29. toukokuuta 2018

Hellettä piisaa!

Lämmintä kesäsäätä on riittänyt jo useamman viikon, mikä tuntuu olevan kovin harvinaista nykyään. Muuten säässä ei tosiaan ole valittamista, mutta laitumella ei ruoho kasva! En edes muista koska viimeksi meillä on satanut vettä. Harvinainen tilanne. Vanhaan laidunpaikkaan pääsy on kuivuuden vuoksi epävarmaa, mutta meillä on suunnitelma b tai ö tai jotain ja hevosille on päivälaidunnuspaikka lyhyen matkan päässä. Päivälaidun siksi, että lähialueella liikkuneet pedot pelottavat minua sen verran, etten uskalla jättää hevosia yöksi laitumelle, jossa ei ole petoaitaa, eikä se ole suoraan kenenkään pihapiirissä. Kai nuo yhden kesän pärjäävät vaikka eivät kokoaikaisesti laitumelle pääsisi? Täällä kotona hevoset ovat saaneet toimia ruohonleikkureina ja pihan siistijöinä jo monta iltaa. Minilaitumeenkaan en ole niitä voinut vielä päästää. Vettä odotellaan sinnekkin. Lisäksi huolettaa tietysti mitä hevoset ensi talvena syövät, jos heinäsato jää huonoksi...
Kaverin kiposta ruoka on aina parempaa. Popi ja Jippu 10.5.
Popi ja Jippu siistimässä pihan reunaa 14.5.
Ruohonleikkureina 16.5.
Aiheesta toiseen... Olin pitkään himoinnut Hööksistä Jipulle FairField Lingus suitsia. Kävin hypistelemässä niitä liikkeessä ja ne näyttivät reilun kokoisilta, vaikka suurin koko olikin vain full. Kotona sovittelin suitsia Jipulle pariinkin kertaan, mutta eivät ne mielestäni oikein istuneet sen päähän. Niskaosa on aavistuksen liian lyhyt, korvat eivät asetu oikeaan paikkaan. Otsapanta on vähän nafti, toki se olisikin helppo vaihtaa. Turpaosa jota ei pysty "leventämään" on liian pieni. Vaikka sovittelin sitä eri korkeudelle, en silti ollut tyytyväinen sen istuvuuteen. Poskiremmi jäi aika lähelle silmää. Remmi joka kuolainta kannattelee tulee vähän ylhäältä, kun turpa osa on liian lyhyt. Ei ollut paljosta kiinni, mutta palautukseen menee. 

Tykkään näiden suitsien ideasta. Anatomisen muotoilun ansioista suitsien ei pitäisi painaa poskihampaita tai hermoja. Niskaosan keskellä on leveämpi kohta jakamaan painetta. Lisäksi ne ovat yksinkertaiset ja iso plussa siitä, ettei kuolaimen eteen tule mitään remmejä. Melkein poikkeuksetta muotoilluissa suitsissa tulee turpahihna kuolaimien eteen. En halua sulkea Jipun suuta. Opin myös taannoisella Mirjami Miettisen suu- ja kuolainluennolla, että alaturpahihna voi huonossa tapauksessa painaa kuolaimia poskihampaita vasten, jos on liian tiukalla tai väärin sovitettu. Jos joku tietää vastaavat suitset x-full koossa saa vinkata! 



Jipun kanssa olen tehnyt jonkin verran maastakäsinharjoituksia kohti naruriimulla ratsastusta. Perusasioita paineesta myötäystä ja pysähtymistä. Kohti pienempiä apuja. Se ryysää helposti vaan kovempaa eteenpäin, kun koittaa pidättää. Jipun kanssa on parempi harjoitella kaikki uudet jutut kaikessa rauhassa. Tällä hetkellä se myös arkailee suitsien, riimujen jne päähän tulevien varusteiden pukemista. Tämä johtunee sähköiskusta, jonka se sai käsistäni naamaansa vähän aikaa sitten. Joskus ärsyttää omistaa niin herkkä hevonen, joka ottaa kaikesta itseensä, mutta toisaalta onhan siinä hyviäkin puolia. Tämä tamma ainakin näyttää yleensä, jos on kipeä jostain. Ollaan harjoiteltu myös sellaista, että se tulee viereeni seisomaan, kun seison jonkin korokkeen päällä. Tästä olisi tarkoitus työstää, että Jippu tulisi hakemaan minut kyytiin ja näin ollen tehdä ratsastamaan lähtemisestä sille mieluisa tilanne. Pieniä askelia taas, olisipa aikaa enemmän!

Loppukevennys! Popi ja E lähdössä tänään ratsastuslenkille. Ponilla vielä eväät kesken ja poika malttamattomana, että joko mennään. Popilla uudet lenkkarit etujaloissa.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Sänkkärillä ja kaverimaastossa

Viime keskiviikkona pyörimme Jipun kanssa hetken sänkipellolla auringonlaskiessa. Jippu ei oikein malttanut keskittyä, sitä vähän jännitti taas. Suoraan pellolla käveleminen oli tammalle sillä kerralla liikaa, joten tyydyimme tekemään kahdeksikkoa ja muita koukeroita lähellä pellon reunaa. Näitä jumpatessa heppa vähän rauhoittui. 

Tallissa sattui ennen tätä ratsastusta pieni tapaturma, joka saattoi vaikuttaa Jipun herkkään mieleen. Olin laittamassa sille suitsia ja juuri kuolaimia suuhun, kun se sai sormistani kamalan sähköiskun johonkin naamaansa. Tälli oli niin voimakas, että minua sattui sormeen vaikka oli hanskat. Voin vain kuvitella miten pahalta Jipusta tuntui, koska se ei tiennyt minne päin olisi singonnut. Sillä oli riimu kaulalla ja se oli kahdelta puolelta kiinni ja pyörähti lopulta itsensä ympäri ja jäi narut kireällä seisomaan poikittain hoitopaikalle. Hetken täristyään se onneksi vähän rentoutui ja sain irrotettua narut. Olin varma, etten saa sille enää suitsia päähän, mutta ihmeen helposti se antoi ne pukea. Toki mulkoillen minua loukkaantuneena. 
9.5.
9.5.

Helatorstaina pakkasin Jipun koppiin (nyt se menee sinne taas ihan hyvin, talvella olleiden haasteiden jäljiltä) ja hurautimme ystäväni luokse. Olimme pitkään puhuneet, että pitäisi lähteä yhdessä maastoon. Hänellä on kokeneet hevoset, jotka olisivat Jipulle hyvää seuraa maastoon. Nyt vihdoin tämä suunnitelma toteutui ja niimpä menimme varmaan lähemmäs parin tunnin köpöttelylenkin hiekkateillä. Jippu käyttäytyi vieraassa pihassa, sekä oudoissa maisemissa tosi kivasti. Ei hötkyillyt, eikä jännittänyt juurikaan. Ratsastessa se malttoi kävellä, eikä koittanut ravailla väkisin, kuten se usein jännittyneenä tekee. 

Sillä oli nyt bootsit joka kaviossa. Etujaloissa EF all terrainit (samat kuin talvella, mutta nämä ilman nastoja). Bootsit pysyivät paikoillaan koko lenkin, talvella ne pyörivät jalassa. Takajaloissa oli Ef ultra-bootsit. Nämä ostin käytettyinä ja niissä oli pienet nastat, jotka tunkivat pohjan läpi. Ei ne olleet Jipulla talvikäytössä hyvät, koska bootsiin ei mahtunut pohjallista. Nyt kesätossuina menevät hyvin. Nastat on poistettu ja tossut pysyivät hienosti jalassa kärjet menosuuntaan. Toki nyt mentiin pääasiassa käyntiä. Jutut voi olla toiset reippaaamman lenkin jälkeen...

Tämä yhteismaastoilu pitäisi saada otettua tavaksi. Päivästä jäi tosi hyvä mieli ja uskon, että Jipullakin oli ihan mukavaa, se tuntui luottavan suomenhevosruunaan, joka toimi maastoilukaverina. Lisäksi meitä tuli vielä vieras hevonen vastaan kesken matkan ja jäätiin hetkeksi höpöttämään tutun ratsastajan kanssa ja sen aikaa Jippu malttoi seistä suht paikallaan, joka sekin oli kiva yllätys ja kertoi minulle siitä, ettei tamma kamalasti stressannut. Koska jos jännittää, on vaikea olla paikoillaan. Henkisesti saattoi olla raskas päivä tottumattomalle hevoselle, mutta tästä se lähtee. Ehkäpä voimme jonain päivänä osallistua Jipun kanssa paikallisen hevoskasvatusyhdistyksen kesäkulkueeseen, jos niitä vielä järjestetään...




maanantai 30. huhtikuuta 2018

Jippu 6-vuotta.

Mun varsa täyttää tänään 6-vuotta. 
Jippu 12.5.2012
Heiluin kameran kanssa pitkästä aikaa Jipun synttäreiden kunniaksi. Mihin tää aika menee. Tässä muutama kuva päivänsankarista:
Yllätin Jipun aamupäivältä prinsessaunilta.

"Pitäiskö mun nousta vai?"


Olisihan sen voinut harjata ennen kuvaamista... :D

Illalla oli vielä pakko juosta hakemaan Jippu narun päähän, kun oli niin hieno taivas.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Pieniä edistysaskelia

Olin Jipun kanssa maastossa tänään. Ilman seuralaishevosta. Siis aivan kahdestaan. Pitkästä aikaa. Jippua vähän jännitti. Kieltämättä minuakin hieman. Aluksi tamma ei meinannut malttaa kävellä. Sitten se käveli, mutta jähmettyi kokonaan huomattuaan naapurimökin pihalla ihmisiä. Ensin höristyään, hirnuttuaan ja käytyämme pihassa ihmisiä moikkaamassa päästiin jatkamaan matkaa mökin ohi. 

Kävimme läheisellä peltotiellä. Normaalisti tämä lenkki olisi kestänyt n. 40min, mutta Jipun pysähdeltyä ihmettelemään maailman menoa meillä meni yli tunti aikaa. Tuli ihan emänsä Jose mieleen, kun se oli minulle tullessaan arka maastoilemaan ilman vetohevosta ja pysähteli minkä ehti. Kerran jalkauduin Jippua taluttamaankin, kun peltotie vaihtuu yhdessä kohdassa metsätieksi ja sinne meneminen oli Jipulle liikaa. Talutettuna se kuitenkin tuumasi, että eihän tässä mitään, mennään toki. Minä jänskätin mahtaako se päästää minut takaisin kyytiin, mutta hienosti seisoi paikoillaan, kun kääntöpaikalla annoin sen haukata kevään ensimmäisiä vihreitä ruohonkorsia ja nousin sitten takaisin satulaan. Olen ennenkin noussut selästä maastossa, mutta silloin on ollut kaveri mukana varmistelemassa, että hevonen ei lähde ja pitämässä jalustimesta vastaan, ettei satula mene vinoon (mikä tapahtuu pyöreillä hevoilla aivan liian helposti). 

Menimme vähän raviakin ja olin iloinen, kun etujalkoihin laittamani bootsit pysyivät jalassa pyörimättä koko matkan. Talvella eivät pysyneet, paitsi villasukan kanssa. Ensi viikolla on vuolija tulossa, katsotaan mitä sitten tapahtuu.

Pienestä ihminen tuleekin iloiseksi. Maastoillaan pari kertaa kuussa ja yleensä tulee semmoinen "jes"-fiilis, vaikka silti miettii mahtaako hevonen edistyä tai reipastua yhtään.  Pitäisi päästä enemmän tekemään. Lisäksi pieni hevoskuume vaivaa minua, kun ajattelen jatkuvasti, että olisipa toinne heppa tai iso poni, jolla voisi sitten pyytää jonkun mukaan lenkkeilemään...

Tänään otin myös ensimmäisen "korvakuvan" Jipun selässä.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Puoli vuotta pihattoelämää.

Hienot helmikuiset pakkassäät
Aika on mennyt hujauksessa! Vastahan vuosi vaihtui, mutta nyt mennään jo maaliskuun loppua. Meillä alkaa olla pihattoelämää takana puoli vuotta. Tai ei nyt aivan, koska remontti oli kesken hevosten tullessa laitumelta kotiin, mutta lähellä ollaan silti. Miten on mennyt? Olenko tykännyt, entä tärkein; ovatko hevoset mahtaneet nauttia elämästään? 
Jippu päivätorkuilla auringossa.
Olen ollut itse tyytyväinen tähän ratkaisuun! Omaa jaksamista auttaa paljon se, ettei aamuherääminen ole enää niin sidottu hevosten ruokintaan. Hepat ruokailevat siis neljän tunnin välein läpi vuorokauden. Viideltä aamulla automaatti pudottaa heinät niille ja itse saan parhaimmillani nukkua yhdeksään (tosi harvinaista, kun lapsi herää seitsemältä yleensä), silloin jaetaan heinät käsin ja moikataan hevosia, tarkastetaan vesi tilanne ja kovilla pakkasilla tehdään tulet pataan, jotta vesi pysyy päivällä sulana. Meillä on myös "sähkökippo", jossa on aina sulaa vettä, mutta hepat ovat mieltyneet lämpimään veteen padasta ja juovat siitä ensisijaisesti. 

Yheltä päivällä ja puoli viideltä iltapäivällä heinät antaa automaatti, paitsi jos olen itse kotona ruokin käsin. Kun lunta tammikuun lopulla saatiin maahan pysyvästi olen jakanut heinät pieniin kasoihin ympäri aitausta, jolloin hepat saavat vähän liikettä mennessään kasalta toiselle ja tämä myös pidentää syömisaikaa, kun kukaan ei syö kerralla mitään kasaa loppuun, vaan tarhassa kuljetaan ja hamutaan korsia sieltä täältä vielä tunnin päästä ruokien jakamisesta. Jokainen heinäannos on kooltaan 4 kiloa. Olen laskenut sen niin, että isoille hevosille tulisi vuorokaudessa 10kiloa heinää per turpa ja ponille 4 kiloa. Totuus voi olla mitä vain, mutta mielestäni kukaan ei ole lihonut hillittömästi, muttei myöskään juuri laihtunut. Kovalla pakkasella annoin toki suurempia annoksia. Lisäksi pihatossa sisällä on pakkasten ajan ollut olkipeti, jossa on ollut mukava levätä, mutta hevoset napostelevat sitä välipalaksi tietysti myös. Olki on ohran olkea. Olen tarkoituksella jättänyt seinän vierustat ilman olkea, koska hevoset useimmin kakkaavat sinne ja ne on helpompi siivota pelkän turpeen päältä.
Nokosilla, huomaatkaa tumma kaveri tolpan takan.
Yhdeksältä illalla heinät jaetaan käsin, tällöin laitellaan taas vesiä ja annetaan myös kivennäiset ja muut mahdolliset pöperöt. Heinäautomaatti täytetään ja yöheinät viritellään tarhan toiselle reunalle, joko maahan tai verkkoihin. Tarha on jaettu väliaidalla ja meillä on käytössä feed-x-portin avaaja ja kelautuva nauhaportti. Portti ajastetaan aukeamaan yheltä yöllä. Ja tadaa, näin hevoset ovat ruokailleet usein ja vähän kerrallaan läpi vuorokauden. Jipulla oli viime talvena mahaongelmia, mahahaavaa ja hiekkaa. Viime syksynäkin sillä luultavasti oli hiekkaa, mutta psylliumkuuri auttoi. Tamma on ollut myös hyvän tuulinen ja sitä saa harjata myös mahan alta, mikä ei viime talvena tullut kuuloonkaan. 
Yöheinillä on käynyt myös hieman pitkäkorvaisempia ruokailijoita...

Jipulle tämä pihattoelämä sopii varmasti paljon paremmin, kuin tallissa seisoskelu. Suolistolle tekee hyvää olla jatkuvasti pienessä liikkeessä ja virikkeitä on enemmän, kun voi seurata maailman menoa mistä haluaa. Jippis on ottanut pihaton hyvin vastaan myös siinä mielessä, että sen löytää usein heinän syönnin jälkeen sisältä köllöttelemästä. Tamma viihtyy sisällä nukkumassa yksin tai porukassa. 

Siivoaminen pihatossa on toki työläämpää, nyt kun kakkaa on enemmän ulkona ympäriinsä. Karsinat oli aika nopea siivota. Rautalapio on ollut pakollinen varuste pakkaskautena, mutta sen kanssa jäätyneet kakat saa aika kivasti napautettua irti. Meillä siivotaan pihatto ja aitaus vähintää kerran päivässä, mutta usein jos minulla on aikaa siivoan aamulla ja illalla. 
Lauman lepohetki
Välillä karsinoita kaipaa, esim. kun kaikki kolme ovat olleet peräjälkeen rauhoitettuna vaikkapa hampaiden hoidon ajan, niin ne olisi mukava pitää karsinoissa heräilemässä. Boxeja on nyt kuitenkin vain yksi, joten yhden täytyy olla pihatossa sidottuna tolppaan ja yksi on hoitopaikalla. Ikävää on myös se, että pakkasilla kaikki vesi jäätyy hoitopaikalla lattiaan kiinni todella nopeasti. Ei siinä usein onneksi tarvitse läträtä, mutta hauteiden kanssa pelatessakin lattialle tuli vettä ja se jäätyi ja tuli liukkaaksi. Pihatossa ei kuitenkaan ole ihan niin kylmä, kuin ulkona vaan esim. jos ulkona on -10c, sisällä on lähellä nollaa ja jos ulkona on -20c, niin sisällä -10c...
Popin pakkastyyli.
Loimia olen pukenut hevosille kovimmilla pakkasilla. Tai lähinnä vanhuksille. Jippu on saanut pärjätä ilman. Kaikilla on kyllä muhkeat turkit, mutta pakkanen ja siihen lisätty kylmä viima ovat mielestäni syy loimittaa päälle kakskymppiset seniorit. Tammikuussa räntä-vesi-tuulipäivinä kaikilla oli myös välillä loimet niskassa. 

Sain tallimme "vesihuoneeseen" vihdoin viimein kuumavesivaraajan viime viikonloppuna, samalla laitettiin allas ja peilikaappi. Kyllä nyt on luksusta, kun voi tallissa pestä lämpimällä vedellä käsiä, eikä tarvitse kantaa sisältä suihkusta lämmintä vettä hevosille. Letkun kanssa saa sitten vedettyä lämpimän veden myös ulos, joten hevosten haavan huuhtelut, pesemiset ja muut on nyt mukavampi viileälläkin säällä hoitaa! Tälläistä pientä kehitystä vuosi vuodelta, olen aika iloinen! 
"Mitään en oo tehny"
Voin siis todeta, että tällä hetkellä tämä pihattoelämä näyttää tulleen jäädäkseen meille.  Mieheni ei ollut kovin iloisen näköinen, kun syksyllä sanoin, että "katsotaan nyt, aina voidaan rakentaa karsinat takaisin, jos tämä ei ole hyvä ratkaisu." :D

Kesän tullen täytyy tarhan pohjaa hieman kunnostaa, jotta syksyn tulvasta ja mudasta selvitään aavistus kevyemmin ja salainen haaveeni on saada lautaa kaksi kierrosta aitaan sähkölankojen lisäksi. Katsotaan mihin rahkeet ensi kesänä riittävät...

torstai 15. maaliskuuta 2018

Raspauspäivä ja muutama murhe

Tänään meillä oli hammashuoltopäivä, Jipun hampaissa ei ollut suurta sanomista, tosin näyttää siltä, että tämä puolen vuoden hoitoväli on sille oltava, koska nytkin oli kyllä raspaamista. Jippu sai myös rokotuksen.

Popilla oli muutama diasteema, eli hammasväli, johon kertyy rehua. Siltä löytyi myös heiluva kulmahammas, joka täytyy poistaa lähi aikoina. Mutta suurin murhe olikin Popin oikea silmä. Sen silmät tuntuvat rähmivän usein tuulisella säällä ja tämä toinen silmä enemmän. Joka päivä rähmää ei kuitenkaan ole. Eläinlääkäri kurkisti silmään ja sieltäpä löytyi haava yläluomen alta. Kohta oli aika samea ja siihen oli tullut verisuonistoa, mikä tarkoittaa haavan olevan jo ollut jonkin aikaa. Siihen oli muodostunut "valekalvoa" päälle, jota sitten pumpulipuikolla varovasti poistettiin. Nyt ponille täytyy laittaa antibiottitippa kolmen tunnin välein. Rauhoitettuna silmätipan laittaminen oli ihan helppoa, mutta voi elämä, kuinka lujasti tolkuissaan oleva poni saakaan luomiaan rutistettua yhteen! Ei meinaa kädet riittää, jotta sen yhden tipan saisi silmään saakka, eikä vain luomiin. 

Eikä tässä vielä kaikki... Jippu ontui tuossa yhtenä perjantaina oikeaa takajalkaa illalla aika voimakkaasti. Epäilin heti kaviopaisetta, mutta jännevamman mahdollisuus mietitytti myös. Jalka oli vuohisesta hieman turvoksissa, mutta ei mistään lämmin tai aristava. Kaviopulssia en löytänyt, eikä kavio ollut myöskään sen lämpimänpi kuin muutkaan. Haudoin kaviota pari päivää. Ontuma väheni, muttei mitään selvää paiseen puhkeamista tapahtunut. Seuraavalla viikolla Jippu alkoi ontua taas enemmän. Varasin jo klinikka-ajankin sen jälkeen, kun vuolijamme oli käynyt kaviota tutkimassa ja pihtien kanssa puristelemassa mitään löytämättä. 

Emme lopulta klinikalle kuitenkaan päässeet, koska Jippu oli sitä mieltä ensimmäisen kerran elämässään, että hän ei koppiin mene. Menipä lopulta 1,5h lastaamisen jälkeen... Vaan silloin oltiin jo auttamattomasti liikaa myöhässä. Yleensä tamma on kävellyt koppiin ilman sen suurempia ihmettelyjä. Epäilen, että se pelkäsi/tiesi lastaussillan olevan liukas, koska lopulta laitettuani bootsit joka jalkaa, tuli se kyytiin jalat tutisten. Voi toista! Teimme viikonlopun aikana muutamia lastausharjoituksia ja alkoi taas sujua paremmin. En halua sille jäävän huonoa muistoa, jotta matkustus on jatkossa yhtä helppoa, kuin aina ennenkin. Klinikalle oli uusi aika maanantai iltapäiväksi, mutta yllättäen lauantaina kavion takaa kantapallon alaosasta olikin puhjennut paise! Ontuma loppui siihen ja putsailin sitten tätä "räjähtäneen" näköistä kohtaa betadinella. Yksin putsaaminen oli aika hankalaa, koska Jippu oli ilmeisesti päättänyt, että nyt hänen jalkaansa on sorkittu jo tarpeeksi. Toistaiseksi näyttää hyvältä, mutta saapa nähdä kuinka kauan jalan kestää parantua. Ei mitään bootsia voi ainakaan kuvitella laittavansa kavioon tällä hetkellä ratsastusta varten. 
Karvojen alta paistaa räjähtäneen näköinen kohta, josta paise on puhjennut.