tiistai 8. tammikuuta 2013

Ajelulla.


Eilen päätin, että tänään menen ponin kanssa ajelulle, vaikka kuinka väsyttäisi, olisi pimeää, tai sataisi vaikka sitten mummoja taivaalta! Popin kanssa on ajeltu epäsäännöllisen säännöllisesti ja välillä eräs tyttö käy sillä ratsastelemassa. Kenttää meillä ei ainakaan vielä ole (suunnitelmissa ja haaveissa kyllä), joten joudumme menemään hiekkatiellä ja on tuossa muutama peltotienpätkä mihin voi mennä. Syksyisin, jos on vain sopivan kuivaa, saamme käyttää ympärillä olevia peltoja hevosten kanssa. Viime syksynäkin oli kyllä niin märkää, ettei pellolle ollut mitään asiaa. Harmitti.

Mutta siihen tämän aamuiseen! Räntää tuli siis taivaan täydeltä, kun menin aamutalliin. Laittelin hepoille loimet selkään ja ulos aamuheiniä syömään. Siivosin karsinat ja pesin ruoka- ja vesikipot. Kävin myös itse aamupalalla, ennenkuin kävin hakemassa ponia valjastettavaksi.

Ponin varustukseen kuuluu suitset, valjaat ja jalkoihin laitoin tossut. Tällä hetkellä hevosillani ei ole kenkiä kellään, mutta Popi-ponilla ei ole ollut miesmuistiin kenkiä jaloissaan, siksi olen ostanut sille easyboot epic-malliset bootsit kavioiden suojaksi lenkkeilyä varten!

Easyboot epic, koko000

Välillä tossut on tosin aika ärsyttävät, kun eivät pysy jalassa, varsinkaan jos hölkkäilee. Shetlanninponille ei ollut noissa tossuissa ihan hirveästi valinnanvaraa, vain muutamasta mallista löytyi niin pieniä kokoja. Nyt kavio on ehkäpä kasvanut hiukan, kun muutamaan kertaan ei ole tossut irtoilleet. :)

Poni siis valjaisiin ja heijastimet jalkoihin, koska kahdeksan aikaan on vielä tosi hämärää. Minulla on sille horzen heijastinputsit takajalkoihin ja etusiin semmoiset horzen jalkaheijastimet, joissa leveä heijastinosa ja oranssit reunat. Lisäksi rintaremmiheijastin ja itselle heijastinliivi. Kärryissä on myös muutamaheijastin.

Menimme noin 45minuutin lenkin, Popi oli tosi reipas, (mitä se on kyllä melkein aina) ja alkumatkasta sain pidätellä, että askellajina pysyi käynti. Menimme läheiselle peltotielle, jossa hölkkäsimme muutaman pätkän ja silloinkin sain toppuutella, ettei olisi menty hurjaa vauhtia. 

Poikkesimme myös pienelle metsätien pätkälle, jossa tiesin olevan kaatuneen kuusen. Metsätiellä oli enemmän lunta, siellä kävelin kärryjen perässä,  jotta ponin ei ole niin raskaskulkea. Kävimme kääntymässä kaatuneen kuusen luona ja nappasin suomenhevosille vähän tuliaisoksia mukaan kärryihin. Kun käännyimme, Popille tuli kiire ja menin sitten kärryjen kyytiin, kun tuintui, etten pysy hangessa kävelle ponin perässä ollenkaan. 

Peltotiellä vielä hölkkäpätkä ja käyntiä loppumatka kotiin. Pihatiellä nousin taas kyydistä ja kävelin kärryjen perässä. Onneksi meillä on superpitkät ohjat, niin tämä onnistuu!



1.4.2012 Popin kanssa peltotiellä.

Tässä viimevuotinen ajokuva, kun tänään oli vielä niin hämärää ja sateista, ettei hyviä kuvia puhelimella saanut yhtään. Samaisella tiellä kävimme tänään kuin kuvassa.

Tallissa ponille porkkana ja harjaukset. Loimi selkään ja ulos kavereiden kanssa nautimaan tuliaisina tuoduista havunoksista. Minä ryntäsin kirjoittamaan tätä, että ehdin ennen töihin lähtöä! 




2 kommenttia:

  1. En ollutkaan ennen kuullu easy bootseja käyttävästä shettiksestä mutta hauskaa että niistä on iloa sillekin! Omakohtaisia kokemuksia bootseista ei ole, mutta matkaratsastuksessa on nykyisin useampia ratsukoita, jotka kisaavat ilman kenkiä ja käyttävät tälläisiä tai vastaavia "lenkkareita". Onko sinun ponilla kaikissa kavioissa valkokavio? Meidän Napilla on ja hyväkavioinen se on ollut aina, vaikka joskus vaalean sanotaan olevan hauraampaa.
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Popilla on kaikki kaviot valkokavioita. Sen omistaja (poni on minulla siis ylläpidossa) on maininnut, että kaviot ovat aina olleet hitusen heikommat. Ja poni arkoo kavionpohjiaan hiekkatiellä kesällä, jos mennään ilman tossuja. Talvella, jos on mukava keli mennään välillä ilman bootseja, mutta toisaalta melkeen aina ne kuitenkin käytössä on, kun niissä on nastat. :)

      Välillä tosiaan ketuttaa, kun tossut tipahtelevat, mutta on ne toisaalta hyvät ja helpot käyttää, että olen miettinyt josko hankkisin suomenhevostammalleni myös vastaavat, mutta hiukan erimalliset.

      Minun ystäväni koitti myös shettikselleen bootseja, mutta sen kavioon ei tarpeeksi pieniä löytynyt, eivät pysyneet alkuunkaan, joten hän päätyi normaali kengitykseen.

      Poista