perjantai 11. tammikuuta 2013

Pohdiskelua ja kesähaaveita.

Nykymaailmassa tuntuu olevan koko ajan kiire joka paikkaa. Minullakin kiire töissä, kiire kotimatkalla, että hevoset saisivat äkkiä ruokansa jne... Onneksi päästessäni talliin touhuamaan ja hoitamaan hevosiani, kiire häviää hetkeksi samoin päivän murheet. Hevosten seurassa en ajattele juurikaan muuta kuin niiden asioita ja katselen mitä ne tekevät ja kuinka reagoivat ympärillään tapahtuviin asioihin. On mukava mennä aitaukseen, kun hevoset tulevat tervehtimään, varsinkin varsa on uteliaana nopeasti paikalla.


3.12.2012 Jippu kiireettömillä päikkäreillä katoksessa. 

Ainoat murheet, joita heppojen seurassa tietysti mietin ovat hevosiin liittyviä. Jippu-varsalla on ollut maha löysällä tässä muutamana päivä, lantakasat eivät ole mitään super löysiä, mutta sen verran on vetelää, että varsan häntä on ollut hieman sotkussa joinakin aamuina laittaessani sitä ulos. En oikein ole osannut paikantaa, mistä tämä mahtaa johtua. Ehkä heinästä, avasin nimittäin viimeviikon lopulla uuden paalin. Josko se on jotenkin erilainen, kuin aiemmat? Mene ja tiedä. Aloitin kuitenki maitohappobakteerijauhe-kuurin Jipulle eilen, katsotaan josko siitä olisi apua. Myös racingin greenlinea olen antanut totuttelu mielessä pieniä määriä varsalle.

Huomenna on totuuden hetki. Varsa on ollut jo pari kuukautta omassa karsinassaan yöt, mutta päivät ovat olleet kaikki kolme toverusta samassa tarhassa. Huomenna ajattelin kokeilla, mitä tapahtuu, jos jaan tarhan kahtia. Laitan Josen omalle puolelleen ja Jipun ja ponin yhteen toiselle puolelle. Joko menee ihan hyvin, kun varsa (ainakin vielä) kunnioittaa sähkölankaa hyvin tai sitte se juoksee narut kaulassa emänsä luo. Jos tämä järjestely näyttää ihan tuhoon tuomitulta, niin täytyy viedä Jose ystäväni talliin joksikin aikaa, että saan varsan lopullisesti vieroitettua. 

Kesämuistoja 2012
Sitten muutama kesäsuunnittelma! Minulla tuli tänään aika keväinen olo, kun maantiet olivat sulia ja kuvia, pakkasta oli noin 5astetta ja päivä on pidentynyt vaikka kuinka monta minuuttia jo! Vaikka niin, onhan kevääseenkin vielä monta kuukautta. Mutta mutta; kesällä Jipun on tarkoitus mennä laitumelle toisen samanikäisen tammavarsan kanssa. Ehkä sinne saadaan myös joku vanhempi ruuna pitämään komentoa. Jose ja Popi saavat laiduntaa kotona pikkulaitumella osan päivää niin pitkään, kun ruohoa riittää ja luultavasti saavat niitettyä heinää lisäksi tarhaan. Voi kun odotan kesää jo! Talvikin olisi ihan mukava, jos olis tota lunta vähän enemmän...

2 kommenttia:

  1. Meinaatko Jipusta ravihevosta? Kyllä sitä tosiaan jo huomaa, miten päivä on pidentynyt! Kohat kerkiää valosaan aikaan tekemään kaikkea töiden jälkeenkin. :) Talvi on mukavaa aikaa, jos vaan on lunta ja pakkasta sopivasti. Loskakelit ja mutailmat ovat kurjia. Ja päivän pidentyessä myös kesä lähestyy, vähitellen... :)
    -H

    VastaaPoista
  2. En oikein vielä tiedä, mikä Jipusta tulee isona ?! Toivottavasti ainakin monipuolinen harrastehevonen. Ajolle se on tarkoitus opettaa tänä vuonna. Keväämmällä valjaat selkään ja sitten syksyllä totutellaan kärryihin pikkuhiljaa. Katsotaan miten hommat sitten edistyy ja miltä varsa näyttää. :) mikään ei ole pois suljettua. Mutta ratsukoulutukseen joka tapauksessa, sitten kun on sen aika.

    VastaaPoista