torstai 28. maaliskuuta 2013

Turvekuivituksen paluu.

Eilen raahasin peräkärryn töihin ja töitten jälkeen menin Agrimarkettiin hakemaan Vapon turvepaaleja. Niitä pieniä siis. Ostin kymmenen, katsotaan mihin niillä pääsee, tosin ensin ne täytyy sulattaa, kun ovat aivan jäisiä. Onneksi varustehuoneessa on lämpimämpi kuin tallissa, raahattiin paaleja siis sinne!

Paalit kyydissä.


En ole aikaisemmin ostanut turvetta tommosissa pienissä paaleissa vaan ennen tuota olkipellettiä minulla oli irtoturvetta iso kasa. Ensi syksynä täytyy varmaa yrittää ostaa irtoturvetta, meinaan tulevat aika kalliiksi nuo pienpakkaukset... Vaikka olishan ne kivoja säilytellä.


Kävin myös K-maataloudessa hypistelemässä riimuja ja ihania satulahuopia. (Harmi, ettei noille ole tarvetta juuri nyt). Ostin Black Horsen sinkki-kupari-ravintolisän hepoille. Ajattelin, että näin keväällä voi olla ihan paikallaan antaa kuurina. Huomasin myös, että kyseisestä kaupasta sai Black Horsen "ostospassin", johon kerätään leimoja, 5 tuotetta ostettuaan saa kuudennen ilmaiseksi. 


Jipulla alkaa nyt liman irrotuslääkitys, kun eläinlääkäri oli viimeinkin saanut kyseistä lääkejauhetta, joka sekoitetaan varsan aamu- ja iltakauroihin. Toivottavasti räkä saa nyt kyytiä! Jipulle ja Joselle on myös matolääkkeet, semmoisten matojen varalle joihin ivermektiini ei tepsinyt. 


Nyt alkoi ihanat 4päivän vapaat, talon remontoinnin lisäksi on tarkoitus keskittyä heppojen kanssa puuhailuun. Siskoni tulee käymään täällä, joten pääsemme yhdessä heppailemaan. :) Tiekin on paikkapaikoin jo sula, ehkä pääsisimme Josen kanssa sinne kävelylle.

Hyvää Pääsiäistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti