perjantai 26. heinäkuuta 2013

Aamumaastossa.

Kuva 21.7. Iloinen lenkkiseuralainen.
Tänään on minun kesälomapäivä numero 2. Heti aamusta seitsemän jälkeen lähin katsomaan Josea ja Popia. Lähdimme Josen ja Helge-koirulin kanssa metsämaastoon. En olekkaan ollut tänä kesänä näin aikasin ratsastelemssa, liekö siitä johtui se, että Jose oli aivan virtaa täynnä ja pukitti jopa alkumatkasta yhtäkkiä! (ensin pelästyin puriko sitä käärme, mutta ei merkkejä sellaisesta myöhemmin ainakaan näkynyt) Pistin tämän riekkumisen sitten vain sen piikkiin, kun tamma oli koko lenkin ajan reipas ja tosi "hereillä". Toivottavasti se jaksaa kotonakin olla noin pirteä. Ensi viikolla hepat muuttavat nimittäin takaisin kotiin. Pääsevät siivoamaan tuota tarhaa, sillä sinne on ehtinyt kasvamaan vaikka minkä näköisiä kasveja kesän aikana.


Kuva 21.7. Helge menee edellä.

Kuva 21.7.  Tammat ovat saaneet jo lisäheiniä laitumelle.
Oli oikein mukavaa lenkkeillä näin aamutuimaan ilma oli aika raikas, ainut haitta oli iiisooo kärpäsparvi, joka lenteli Josen pään ympärillä. Minulla oli kyllä koivunoksa kädessä, jolla niitä koitin karkoittaa. Ostin tuossa vähän aikaa sitten muuten uuden hyönteiskarkotteen Porsivetin loputtua. Fly Star-pullo tuli ostettua ja mikä pettymys, kun purkin sumutin lakkasi parin käyttökerran jälkeen toimimasta. Piti kaataa litku toiseen pulloon. (onneksi niitä on tullut säästettyä, kun joskus voi vaikka tarvita!)

Lenkin jälkeen tamma tarhaan ja huuhtaisin vedellä satulan kohdan, rasvailin mahanalusta ja suihkuttelin vielä tuota Fly Staria. Popikin harjasin ja "myrkytin". Kun hepat muuttaa kotiin takaisin, minulla alkaakin pienet talkoot nimeltä varusteiden puhdistus.. Jippiaijee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti