lauantai 12. huhtikuuta 2014

Messuilua ja Jipun kuulumisia.

Onpas ollut taas kiirettä, en ole ehtinyt istua ollenkaan koneelle sen vertaa, että olisin ajatuksen kanssa saanut kirjoiteltua. Viime viikonloppuna minun piti olla Kauhajoella hevoshierojakurssilla, mutta sitten tuli tieto opettajan sairastumisesta, joten tämä kerta jouduttiin peruuttamaan. Seuraava kerta onkin sitten vasta toukokuussa. Tosin pian sekin jo koittaa, aika tuntuu menevän vauhdilla.

Onni onnettomuudessa, jos niin voi sanoa; pääsin sitten Tampereelle hevosmessuille, kun nekin osuivat viime viikonlopuun. Messut olivat laajentuneet yhdestä hallista kahteen. Minusta se oli ihan hyvä, koska käytävät olivat paljon väljempiä kävellä, eikä tullut tunnetta että happi loppuu, kuten viime vuonna. Messuilla vierähti äkkiä kahdeksan tuntia. Katselin hevosen lihasten hoito/venyttely näytöksen ja vauhdikkaat poniestekisat, joissa sattui ja tapahtui. Päivän lopuksi oli ihanaa istahtaa penkkiin lepuuttamaan väsyneitä jalkoja ja katsella Vepsän työskentelyä nuoren suomenhevosorin kanssa. Olihan se taas aika "show-painotteinen" esitys, mutta hänen periaatteensa varmasti selvisivät katsojille. 

Ostoksia tuli tehtyä ennätys vähän, ostin vain yhdet ratsastushousut, koska ne olivat super edulliset vain 25euroa. Eivät ehkä trandikkäintä merkkiä tai laadukkaimmat, mutta soveltuvat minun satunnaiseen ratsasteluun varmasti superhyvin! Lisäksi väri oli mielestäni kiva; harmaat mustilla paikoilla. 
"fätääsh" :D
Kävin myös kurkkaamassa trailerimyyjän nurkkausta, jolta viime syksynä oman kopin ostin. Hänen kahdessa esittelytrailerissaan oli nätit alumiinivanteet alla, joihin ihastuin ihan täysin. Tahdon omaani samanlaiset! Kauppoja ei tosin (vielä ainakaan) tehty, mutta nämä päätyvät kyllä vakavaan harkintaan. Siis tässähän ei ole mitään järkeä, peltivanteilla pärjäisi varmasti aivan loistavasti, mutta kun ihmisen täytyy aina haluta kaikenlaista ja nää olin mun mielestä niiiiin sopivan näköset minun mustaan traileriin ja ja ja.... :D

Nams :P

 Messuilun lisäksi olen puuhaillut Jipun kanssa kaikenlaista. Yhtenä päivänä se oli Josen tiuhtina (eli siis perähevosena) kärryjen perässä. Epäilin vähän pihasta lähdettäessä, että mahtaako varsa riemastua kun aukealla kävi aikamoinen tuuli, mutta päin vastoin Jipulla ei ollut mikää kiire, vaan se lompsi kaikessa rauhassa katsellen maisemia. Kävimme läheisen naapurin postilaatikolla kääntämässä, eli ei kovin kaukana. Tulipahan kuitenkin kokeiltua muistaako varsa viime syksyisistä peltoajeluista, miten tiuhtina käyttäydyttiinkään. Ohjasajoa on myös harrastettu enemmän ja vähemmän.

Näyttely esiintymistäkin on taas muisteltu, lähinnä tuossa pihatiellä on koitettu hölkätä sulavasti vierekkäin. Suunnitelmissa on myös mennä tuohon lähikentälle treenailemaan esiintymistä. En vaan oikein tiedä mikä olisi paras talutin näyttelyyn, ketjunaru olisi ehkä edustavin, mutta ketju tuntuu vähän väliä löytyvän varsan suusta tai sitten se kopsahtaa ikävästi leukaan ravatessa. Ohjatkin ovat ihan siistit, mutta jotenkin lyhyet omaan käteen taluttimeksi, jos tulee jotain odottamattomia pomppuja yms... Suitsi kaupoillekkin täytyy mennä, totesin nimittäin tuossa Jipun cob-kokoisten ratsusuitsien jääneen pieniksi. Tämän lisäksi pitää itse koittaa ryhdistäytyä ja laittaa kaikennäköistä ylimääräistä tavaraa myyntiin. Pieneksi jääneet suitset, suorat omenakuolaimet, ponin rintavaljaat jne...
Jippu ja epätasaisesti irtoileva talvikarva.

2 kommenttia:

  1. Mä olen joskus käyttänyt näyttelyohjina gramaaneja, ne on sopivasti pitemmät kuin tavalliset ohjat.

    Oripojilla kun on taipumus hyppiä pystyyn niin niillä olen käyttänyt myös juoksutusliinaa, jonka olen vetänyt niskan takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Gramaaneja en omista, mutta tuo juoksutusliina kuulostaa hyvältä idealta. Miksi se ei ole tullut itsellä mieleen? :)

      Poista