maanantai 26. toukokuuta 2014

Maastakäsittelykurssilla.

Eilen samalla lähikentällä missä käymme hevosten kanssa välillä järjestettiin maastakäsittelykurssi, kouluttujana Mia Kytölä. Päivän aikana hän käsitteli 5 erilaista hevosta ja ponia. Ensimmäisellä oli taustallaan huonoa karsinakäytöstä ja uhkailevaa käytöstä ihmistä kohtaan ruokkiessa, hoitaessa jne. Muutamalla lastaus ongelmia ja kaksi nuorta hevosta, joilla ei varsinaisia ongelmia ollut. Toinen niistä oli meidän Jippu.

Jippu lähti kurssille mukaan ihan minun uteliaisuudesta. Tosin hyöty jäi ehkä vähän pieneksi Jipun kohdalla, koska se oli vasta toisiksi viimeinen hevonen ja seistyään puolipäivää vieraassa tallissa, vieraiden hevosten seurassa se tuntui olevan jo väsynyt valmiiksi, mikä näkyi esim siinä, että se teki samaa kuin nuorempana, eli jumitti, ei olisi halunnut kävellä, vaan jäi jäkittämään paikalleen. Nykyään se kieltäytyy liikkumasta todella harvoin. Sitä ei tässä sitten paljoa käsiteltykkään. Sain hyviä vinkkejä mm. siihen miten opettaa sitä seisomaan tallin käytävällä nätisti paikallaan hoitotilanteissa. Toki kouluttajakin huomasi varsan väsymisen ja suhtautui Jippuun kuten nuoreen hevoseen täytyykin ymmärtäen, ettei siltä voi odottaa samaa kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä kuin vanhemmilta hevosilta.

Kuvasin olympuksen pokkarillani ja kuvat ovat sen mukaisia...
Jippu jumittaa. Heti kun varsa otti askeleen eteenpäin paine poistettin.


Islantilais tamma Harpa harjoittelemassa koppiin kävelyä.
Kouluttajan työskentely oli perusperiaatteiltaan samanoloista kuin esim. Kari Vepsän, mutta kai jokaisella on vähän omanlaisensa tapa työskennellä. Lastausharjoitukset olivat hyvin erilaisia. Pääpiirtein kurssi oli mielestäni hyödyllinen ja sain vinkkejä omaan toimintaani ja ennenkaikkea uutta motivaatiota touhuta omien hevosteni kanssa kaikenlaista. Näin myös asioita, jotka eivät olleet mielestäni hyviä juttuja, enkä aio itse niin toimia, eikä minun onneksi tarvitsekkaan!

4 kommenttia:

  1. Olen karran ollut seuraamassa Kari Vepsän luentoa tai näytöstä, ja oli kyllä mielenkiintoinen. Paljon antoi jokaiselle ajateltavaa.

    Välillä sitä ihan unohtaa miten nuori Jippu vasta on! Kun se näyttää jo niiiin isolta ja komealta!
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä niin jakaa ihmisiä, toiset on puolesta ja toiset vastaan. Mutta olen sitä mieltä, että jokainen voi sitten oman hevosen kanssa soveltaa itselleen sopivan tavan toimia ja opettaa hevosta. :)

      Välillä Jippu tosiaan tuntuu niin isolta ja vanhalta, mutta sitten aina muistaa kuinka lapsi se on, kun sen touhuilut on hyvinkin varsamaisia välillä. Apua ensi keväänä sen selkäänkin vois jo kiivetä!!! :)

      Poista
  2. eikös se jumittaminen juuri ole "ongelmakäytöstä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, mutta toki jos miettii tätä tilannetta käytökseen oli mielestäni selkeä syy - väsymys. Varsalle tuli paljon kaikkea uutta kerralla, joten sen keskittymis kyky ei ollut enää paras mahdollinen. Sen vuoksi siltä ei tässä sitten paljoa vaadittukkaan. Varsa on kuitenki aina varsa!

      Poista