tiistai 19. elokuuta 2014

Jipun "paluu" ja viimeisiä laidunkuvia.

Jippu haettiin eilen kahden viikon mittaiselta koulutusreissultaan ja se pääsi takaisin "ydinperheeseen" eli Josen, Popin ja Esterin kanssa laitumeen. Hepat muuttavat näillä näkymin kahden viikon päästä kotipihaan takaisin. Paitsi Esteri, joka jatkaa matkaansa hieman lähemmäs ihmistensä asumuksia toiselle tallille. Sitä tulee kyllä ikävä, on se niin mukava tamma. Omat hommat toki kotona hieman vähenevät talveksi, jolloin meillä tapahtuukin kaikenlaisia elämän muutoksia. Niistä lisää joskus myöhemmin...

Päästimme Jipun eilen illalla toisten kanssa. Varsa matkusti hienosti taas tuon noin tunnin matkan yksin trailerissa. Mammahepat eivät ottaneet varsaa kovin lämpimästi vastaan vaan Jippu sai aika pöllytyksen. Onneksi aamulla tilanne oli jo rauhallinen, kun menin kuudelta hevosia katsomaan. Osa kuvista on aamulta ja osa iltapäivältä. 
Esterikin komentaa Jippua. Keväällä asetelma oli toisinpäin.


Popi oli heti Jipun kaveri.

Aamulla Jippu oli päässyt jo hyvin porukkaan.

Iltapäivän tummia pilviä. 

Johtajan valvova silmä.

Tätä tammuskaa tulee vielä ikävä.

Lauma koossa.



Jose.

Jose matkalla johonkin määrätietoisin askelin.

Jippu, joka tuntuu kasvaneen kesän aikana hurjasti.

4 kommenttia:

  1. Miten Jipun reissu meni? :)

    "Elämänmuutokset" meinaavat aika usein yhtä asiaa...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jipun reissu oli aika lyhyt ja en oikein vielä tiedä oliko siitä hyötyä. Se tuntui taantuvan uudessa paikassa hirveästi, esim oli ohjasajossa aika toimimaton vaikka kotona se on sujunut hienosti.
      Omiin silmiini näytti siltä, että varsa veti herneen sieraimeen jostain syystä uudesta paikasta ja ihmisistä. Käteen jäi kyllä hyviä harjoituksia miten edetä sen kanssa, mutta siiihen on pitkämatka että saadaan kärryt Jipulle perään. Noh onhan meillä tässä elämä aikaa. :)

      Voi olla että arvaat, mutta kerrottakoon tulevista asioista hieman myöhemmin, kun ovat ajankohtaisia. ;)

      Poista
  2. Upea kuva tuo lauma koossa! Siitä saisi vaikka taulun!
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus onnistuu, kun leikittelee kameralla. :)

      Poista