tiistai 16. joulukuuta 2014

Mitä heppani syövät?

Ruokinnan peruskallio on tietysti heinä. Täällä putet saavat heinää neljä kertaa päivässä. Kolmesti ulos ja yöheinät sisälle. Heinää meillä on kahta erilaatua. Esikuivattua säilöheinää, joka on tänä vuonna tosi kuivaa, vihreää ja lehtevää. Lisäksi perinteistä kuivaa heinää on lisänä, koska viime talvena Jipulla oli vatsa löysällä olettaisin, että säilöheinästä, joten ajattelin pelata varman päälle tänä talvena (nyt mitään ongelmia ei ole ollut). Kuivaa heinää annan yhdellä ruokinta kerralla päivällä ja öisin. Se kestää kauemmin syödä verkosta, kuin tuo toinen lehtevä heinä. Päiväheinät annan tällä kelillä pääosin verkoista, maan ollessa kuiva tai jos olisi lunta annan osan maasta. Yöheinänsä hepat saavat syödä osan verkosta ja osan lattialta. 
Kaiken alku ja juuri - heinä.
Maassa esikuivattu säilö ja verkossa kuivaa heinää.
Toinen ruokinnan perusta meillä on kaura. Jota tällä hetkellä tosin annan aika vähän. Jose ja Popi pärjäävät periaatteessa pelkällä heinällä loistavasti, mutta jotta kivennäiset ja muut lisäravinteet tulisi syötyä saavat nekin hippasen kauraa. Poni ei tosin edes joka päivä, koska sillä on karsinassaan kivennäisnuolukivi. Jippu saa kauraa tällä hetkellä vajaan litran päivässä. En nää syytä antaa sille enempää, kun se saa kuitenkin reilut heinät, eikä ole mikään kuikelo. 
Toinen peruskallio - kaura.
Kivennäiset ja vitamiinit tulevat nestemäisessä muodossa Chevinal plussasta. Yksi painallus per turpa päivässä, paitsi poni, joka saa tätä pari kertaa viikossa. Chevinalin kaverina annan ruokintakalkkia, koska näin ohjeistuksessa sanotaan. 
Vitamiinit ja kivennäiset.
Lisäksi kippoihin tulee biotiinia kavioiden kasvuun ja vahvistukseen, valkosipulia vastustuskyvyn ylläpitoon ja hengitysteiden terveyteen, muutama pala kuivaa leipää rouskutettavaksi ja tällä hetkellä kourallinen kuivattuja aronian marjoja sekä pihjalan marjoja. Kuivatin marjoja syksyllä jonkin verran ja ajattelin antaa niitä hevosille nyt jonkun aikaa ja pitää tauon ja tammi-helmikuussa toisen kuurin. 
Hyvän mielenlisät.
Alla kuvat Jipun ja Josen kipoista, niissä vielä palat omenaa kaiken muun lisäksi. 
Jipun annos.

Naasku kurkistaa Josen kippoon.
Pellavaa turvotettuna annan muutaman kerran viikossa. Vatsan toimintaa ajatellen. Joskus luin jostain ettei se olisi pitemmän päälle hyväksi, jos sitä antaa päivittäin. Tästä minulle on jäänyt tämä, että annan sitä vain joitakin kertoja viikossa. En kyllä muista mistä tämän tiedon bongasin ja pitääkö se paikkaansa, kertokoon viisaammat miten on? 

Pasture mix-mysliä Jose on syönyt melkein sen koko ajan, kun on minulla ollut, mutta viime vuosina jätin sen pois, koska ajattelin ettei tamma tarvitse sitä mihinkään, kun saa hyvää heinää ja vitamiinit ja kivennäiset kuitenkin eripurkista... En tosiaan haluasi pitää kymmentä eri pikkupurkkia hyllyllä hevosten ruokintaa varten, mutta tuo valkosipuli ja biotiini ovat vaan mielestäni tarpeellisia lisiä omille hevosilleni. 

2 kommenttia:

  1. Meilläkin on käytössä heinäverkot, koska muuten Alpo ehtii imaista yöheinänsä ennen tallista poistumista :D Meillä oli viime talvena jossain vaiheessa säilöä ja silloin Nappi oli vähän löysällä. Meille heinät tulevat kummisedältäni, joka sanoikin, että hevosille pitäisi aina säilön ohella syöttää hieman kuivaa, sillä suolisto tarvitsee karkeaa kortta. En tiedä päteekö esikuivattuun myös? Meillä on pellavaista syötetty aina läpi sisäruokintakauden, itseasissa Oona saa sitä aamuin illoin kun syö rehunsa siten puurona paremmin. En ole huomannut mitään haittaa, päinvastoin. Vatsat toimii ja karva alkaa syksyllä kiiltää ihan erilailla kun on viikon kaksi ehtinyt syöttää pellavaista :)

    Meillä on tuossa tarhan kulmalla pihlaja ja Oona kovasti himoitsee niiden marjoja. On syönyt jo kaikki mihin on yltänyt! En ole asiaan perehtynyt, joten siksipä käytän tilaisuutta hyväkseni ja kysyn, että mitä kaikkea pihlajan ja aronian marjoista hevonen saa? Aroniaakin olisi ollut syksyllä tarjolla aidallinen, tai on niitä siellä vieläkin, mutta melko varmaan käyneitä :D
    -H

    VastaaPoista
  2. Jep, meilläkin asuu kolme ahnetta otusta, jotka syövät kyllä kaiken mahdollisimman nopeasti jos vain voivat! :D Noin minäkin olen ymmärtänyt, että hevoset tarvitsevat kortta, ja viime talvena kun Jipulla löysämahaisuutta oli, heinä oli paljon märempää kuin nyt, meni ihan hileiseksi pakkasessa ja piti lämmittää tallissa ennen hevosille antamista. Siksi tänä vuonna aion pitää tuota kuivaaheinää tuossa koko ajan rinnalla.

    Voisiko olla, että joskus lukemani pellavajuttu oli sellainen, että liittyi siihen, ettei hevonen pureskelisi ruokaansa tarpeeksi imaistessaan pellavapuuron mahaansa? Ettei sylkeä erittyisi tarpeeksi tai jotain? Vitsi kun en muista.

    Luontoäidin hevoset- sivuilta löytyy noista kasveista paljon tietoa, kannattaa kurkata! Pihjalan marjoissa on c-vitamiinia ja karoteenia, jonka elimistö muuttaa a-vitamiiniksi. Sivuilla sanotaan pihlajan marjojen auttavan nivel- ja luusto-ongelmissa, sopivat siis vanhenevalle hevoselle ja vahvistavat nuoren luustoa. Liika annostelu voi aiheuttaa ripulia (auttaa ummetusähkyssä),
    Aroniasta sanotaan siinä olevan useita vitamiineja ja kivennäisaineita (lueteltu sivustolla), auttaa elimistöä puhdistautumaan ympäristömyrkyistä ja suojelee ihoa uv-säteilyltä.
    Loppukesästä annoin näitä marjoja hepoille myös tuoreena, Jippu söi niitä innoissaan, Jose ei niin mielellään. :)

    VastaaPoista