lauantai 28. helmikuuta 2015

Ponimainen perjantai-ilta.

Meillä ylläpidossa asustava Popi-shettis jää täällä blogissa usein vähemmälle huomiolle. Tämä päivitys on kuitenkin varattu kokonaan ponimummolle. Eilen perjantaina puuhastelimme Popin kanssa. Ensin poni putsattiin ja puunattiin. Siitä ei vielä kamalasti lähde karvaa, mutta sekin aika on pian tulossa päivien pidentyessä ja ilmojen lämmetessä entisestään. Tamma on ollut viime kesästä saakka taas ilman kenkiä ja tänä talvena kaviot ovat pysyneet mielestäni aika hyvässä kunnossa, ontumisia ei ole ollut, eikä paiseita.
Harjauksen jälkeen oli ohjelmassa ohjasajoa, kun iltakin on jo sen verran pitkälle valoisa, että kerettiin ennen pilkkopimeyttä toteuttaa tämä. Mukana menossa oli siis eräs tyttö, joka silloin tällöin käy harjoittelemassa meillä hevosten hoitoa, ratsastusta ja kaikkea muuta oheistoimintaa mitä tallielämään kuuluu. On mukavaa saada talliin välillä seuraa, kun suurimman osan ajasta touhuilen itsekseni. 
Popi ja hovikuski lähdössä pihasta. Itse heiluin vaan kamera kaulassa.
Ponia ei voi kyllä muuta kuin kehua sen reippaudesta. Ikää on pian 25v ja tamma senkun tepastelee samaa tahtia kuin kymmenen vuotta sitten, kun olen siihen tutustunut ensikerran. Hieman harmaita karvoja on saattanut ilmestyä, mutta muuten ei arvaisi ponin ikää päältä päin. Täytyykin joku kerta kaivaa vanhoja kuvia esille ponista ja sen varsoista. Nytkin poni käveli reippaasti eteenpäin ja pysähtyminen oli sen mielestä yliarvostettua, sillä jos pyydettiin pysähtymään kaikki neljä jalkaa eivät varmasti olleet yhtä aikaa maassa vaan niillä steppailtiin levottomasti, että eikö matkaa saisi jo jatkaa. Näitä lenkkejä pitäisi ponin kanssa ehtiä tehdä enemmänkin, säännöllisesti josko siltä saisi taas muutaman liikakilon pois ja se kuitenkin tykkää päästessään tekemään jotain tarhan ulkopuolelle. 
Reipas pikkushettis.
Olen sitä mieltä, että joka tallissa pitäisi olla shetlanninponi...
On ne semmoisia mielenpiristäjiä!

torstai 26. helmikuuta 2015

Pohdintaa heinästä.

Luin äskettäin mielenkiintoisen blogikirjoituksen "Puuta heinää", jossa pohdiskellaan ja tutkitaan hevosten heinäruokailua ja ruokailuun liittyviä tarpeita. En avaa tekstiä tässä sen enempää, jokainen voi lukea sen itse. Tämä herätteli itseänikin taas kerran miettimään hevosteni ruokailujen järjestämistä ja heiniä joita ne syövät tällä hetkellä.

Pääasiallisena ravintona hevosillani on siis esikuivauttu säilöheinä, joka on muovitetuissa kanttipaaleissa ja tänä vuonna on koostumukseltaan tosi kuivaa, mutta myös harmittavan korkeasokerista. En kokisi sokereita ongelmaksi jos hevoset liikkuisivat säännöllisesti ja tekisivät toisinaan töitä ihan hikeen asti. Mutta, kun näin ei meillä ikävä kyllä ole. Tällä hetkellä enemmän pullaponeja kuin harraste-eläimiä muistuttavat pötkylät tuolla pihalla lihovat jo heinän näkemisestä. Esikuivatun heinän rinnalla syötän ihan perinteistä kuivaaheinää, koska viime talvena en tehnyt niin ja hevosilla oli jatkuvasti vatsat löysällä (eli lähinnä oman mielenrauhan vuoksi).
Yritän tarjota heinää mahdollisimman usein, siksi en tietenkään voi antaa suuria annoksia kerralla. Tässähän ongelmaksi tulee se, että hevoset syövät annokset nopeasti (vaikka ne kuinka olisivat verkoissa tai ripolteltu ympäri tarhaa) ja kilpailevat viimeisistä heinän korsista. Olen pohtinut itsekkin sitä, että nykyään kaikki on tehoviljeltyä ja tuotettua (toki luomuheinääkin saattaisi jostain saada, mutta ratkaiseeko se mitään), joten heinästä tulee varmasti monella tapaa vahvempaa kuin ennen vanhaan (jolloin hevoset myös tekivät töitä ruokansa eteen). Voisiko joku siis tuottaa heinää, joka ei olisi huonoa (=pölyistä, homeista jne.), mutta ravintoarvoiltaan sen verran köyhempää, että sitä voisi kantaa enemmän hevosille eteen? Tästä voisi tulla hittijuttu suomenhevosten ja muiden alkuperäisrotujen omistajille!? (Vai saako sellaista heinää jostain jo?) Ylivuotinen heinä on varmasti vähemmän ravinteikasta kuin uusi sato, mutta siinä on usein ongelmana se laadun heikentyminen. Taas mihinkään heinien vedessä liottamiseen ennen syöttämistä en aio ryhtyä - ellei joskus ole aivan pakko, jonkun muun syyn takia, mutta en siksi, että saisin ravintoaineet liuotettua pois.

2013
Kesäisin tosiaan saa huokaista hetkeksi, kun hevoset ovat laitumella. Siis kunhan ei mieti sitä miten pyöreinä ne sieltä palaavat loppukesästä kotiin... Ensi kesääkin olen jo mielessäni pyöritellyt, että mitenköhän järjestäisin hevosten ruokinnan, kun ne eivät ole menossa pois kotoa laitumille kuin muutamaksi viikoksi näillä näkymin. Onhan meillä tuo "minilaidun", mutta se ei kauaksi aikaa riitä vaikka kuinka säännöstelisi. Tuolla yllämainitsemassani blogikirjoituksessa oli kokeiltu hevosille sinimailas-heinäseosta osana korsiruokintaa ilmeisen hyvin tuloksin. Hevoset eivät syöneet heiniä kerralla vaan, palasivat myöhemmin nyppimään korsia. Pitäisiköhän itsekkin kokeilla kesällä, jos kyseistä ruokaa jostain läheltä inhimilliseen hintaan saisi?
2014
Meillähän on tarhassa paljon puita. Kohta on paljon kuolleita puita, kun eräät kavioeläimet tykkäävät jyrsiä puista kuoret pois. Myös tallin takana oleva lautaseinä kelpaa jyrsittäväksi. Kyllästettyjä aitatolppia ei sentään ole syöty, ne ovat saaneet olla rauhassa jo 2vuotta. Hevosilla on kova pureskelemisen tarve, joka ei muutamalla silloin tällöin niille viemälläni havunoksalla täyty. Vapaa heinäkään ei näiden kohdalla ole vaihtoehto, koska nämä varmaan söisivät itsensä halki. Odotin kunnon pakkastalvea, jotta olisin sen varjolla voinut huoletta antaa hevosille enemmän heinää ulos, lämmikkeeksi. Vaan eipä niitä pakkasia ole näkynyt, eikä tartte kyllä enää tullakkaan. 

Nämä ruokinta-asiat, suunnittelu, ruuat ja toteutus taitavat olla ikuisia murheenaiheita, jos yhtään miettii minkälainen eläin hevonen oikein on. 

Huoleton on hevoseton - sanotaan...

torstai 19. helmikuuta 2015

Jos olisi ollut kylmä talvi...

Jossittelua... 
Niin, mutta kai joskus saa jossitella? 

Kylmällä ilmalla hevosen selässä tai kärryillä tulee helposti kylmä. Varsinkin, jos ratsastus ei ole todella aktiivista, vaan köpöttelyä. Sellaista se tuppaa täällä olemaan useimmiten nykyään. Miten itse varustaudun talvella, jotten jäädy pystyyn ratsastusretkellä? 

Minulla on eurohunterin paksu toppatakki, jota  olen vaalinut ja säästellyt. En vahingossakaan ole tehnyt se päällä tallitöitä. Näin ollen takkia ei ole tarvinnut vielä pestä kertaakaan ja se on pysynyt muhkeana. Huppu on suuri ja sen saa myös vedettyä kypärän päälle, jos on esim. kova tuuli. Tuubihuivi kaulaan, se suojaa hyvin niskan ja kypärän alle saa tungettua tarvittaessa kypärämyssyn tai ohuen pipon. Lämmittää kummasti!

Takin alle fleeceä tai villapaitaa tarpeen mukaan. Lämmin pukeutuminen perustuu mielestäni erilaisiin vaatekerroksiin. Muistan kun lapsena ja teininä ei halunnut toppautua moniin vaatekerroksiin ja paleli kylmässä. Toista on nykyään, puen mitä vain ja kuinkapaljon vain, ettei tulisi kylmä...

Toiset pystyvät ratsastamaan ohuissa ratsastushousuissa kesät-talvet. Minä en. Siksipä naulakosta löytyy horzen topparatsastushousut. Näissä on henkselit ja koko paikat. Lisäksi vetoketjut sivuilla helpottavat housujen pukemista esim. pitkävartisten kenkien päälle. Jaloissa on lenkit, jottei lahkeet nouse keskenkaiken. Kaiken kukkuraksi lahkeen sivuissa on pitkät heijastimet. Niitähän ei talven hämärissä voi olla liikaa...

Hyviä hanskoja on välillä tosi vaikea löytää. Ennen käytin vain sormikkaita, mutta niissä on se vika, että joku sormi aina jäätyy... Sitten ostin hööksistä tuommoiset kuvassa näkyvät kolmisormi-tumput. Ja yllätyinpositiivisesti. Käsineet eivät ole kovin paksun tuntuiset, mutta tosi lämpimät, jos on oikein kylmä näiden alle saa laitettua vielä jotkut ohuet sormikkaat.



Entäs kenkäpuoli? Minulla on yhdet supervanhat kuomakengät, jotka on edelleen lämpimät. Niissä on pieni korko, joten menevät ihan hyvin ratsastuskengistä. Joskus jalkaan tulee vedettyä horzen korkea vartiset talviratsastuskengät, joissa varren yläosa on toppamateriaalia ja alaosa on veden pitävä, kuten tallikengissä. Nämä eivät kuitenkaan ole yhtään niin lämpimät kuin nuo kuomat. 




Kerran Levillä olin -30 asteen pakkasessa islanninhevosmaastossa. 2h lumisissa lapin maisemissa näillä varusteilla, eikä tullut edes pahasti vilu. Kenkinä minulla oli silloin kyllä toisenlaiset talvikengät... Puhelin ja kamera hyytyivät heti, eikä kuvia tuolta ihanalta retkeltä ole, mutta eipähän pilannut kylmä sitä ratsastusta. Kuvittelin silloin, että koko retkeä ei varmaan järjestetä pakkasen takia, mutta tallinpitäjä ilmoitti retken onnistuvan, jos vaan ratsastajat on halukkaita lähtemään ja mehän oltiin!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Missä mennään?

Kamerani 10 000. kuva.
Pienet kuulumiset meidän mäeltä. Mitä tänne kuuluu? Ihan hyvää. Jos ei oteta huomioon jäistä maata ja tuulista ilmaa. Minun päiväni pyörivät mitä suuremmalta osin pikkumiehen navan ympärillä. Hänen ruokailujen ja päiväuniensa mukaan elellään, eli kun hän nukahtaa, itkuhälytin päälle ja ulos! Paitsi iltaisin toki isänsä voi pitää pienelle seuraa, niin itse pääsen touhuilemaan hevosten kanssa. 

Motivaatio on vaan ollut vähän kadoksissa. Jipun kanssa ei tuolla jäällä pääse liikkumaan, sen tarhassa liikkuminenkin on jotenkin halutonta tällä hetkellä. Josen kanssa taasen ollaan käyty silloin tällöin maastoilemassa ja kerran pellollakin, mutta ei jotenkin innosta matkustaa sen selässä samaa tietä edestakaisin, kun mihinkään super pitkälle lenkille ei oikein voi nyt lähteä. Pellolle ei ole tällähetkellä oikein menemistä, koska hanki on yllätysyllätys mennyt pinnastaan kivikovaksi ja varmaan rikkoo vuohiset, jos sinne menee. Odotan jo niin kevättä! 
Pienoinen pieni melkein 4kk.
No mitenkäs Jipun kavio jakselee? Yllättävää kyllä - kavio on mielestäni kasvanut huimaa vauhtia! En edes itse ensin tajunnut, mutta mieheni laittoi hevoset tässä yksi aamu ulos ja putsatessaan kaviota ohjeitteni mukaan oli hän huomannut muutoksen kaviossa. Itse kun joka päivä sitä ihmettelee tulee jotenkin sokeaksi muutoksille? Alla kuva kaviosta tänään. Pidin suojabootseja etukavioissa vielä kun oli luminen maa, mutta ei tuolla peilijäällä voi niitä käyttää - ovat niin liukkaat. Onneksi kavioaines on ehtinyt jo uusiutua näinkin paljon. Ollaan varmaan voitolla. 
Jipun vej 17.2.15
Tänään on ollut niin kova tuuli, etteivät heinät ole meinanneet pysyä maassa paikallaan vaan tuuli kuljettaa niitä aidan ulkopuolelle. Ei kiva. En ole nyt käyttänyt heinäverkkoja ulkona, kun ehdin ruokkia hevoset niin monta kertaa päivässä, ettei ruokintaväli kasva kovin pitkäksi. Karsinassa syödään edelleen osa heinistä verkoista. Madotin hevoset sunnuntai-iltana. Jos tällä voitaisiin välttää ähkyt, joita viime vuonna oli näihin aikoihin. En ole ottanut lantanäytteitä tältä talvelta ollenkaan, meni vähän usko viime vuonna. Ehkä myöhemmin sitten?

Ruokinnasta jos sananen vielä, Jipulla on tullut joku ihme kausi. Sille ei meinaa kaurat ja kivennäiset maistua. Eikä oikein porkkanatkaan. Kippo levitellään karsinan lattialle ja ruuat syödään sieltä sitten jos siltä tuntuu. Eikä auta kippo seinällä - silti suurin osa ruuasta löytää tiensä lattialle. Vaihdoin joulun tienoilla kivennäisen black horsen peruskivennäisiin, jotka ensin maistuivat hyvin. Heinä sensijaan katoaa karsinasta viimeistä kortta myöten.
Jippu ja Popi mutustamassa päiväheinän rippeitä.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Tärkeä päivä.

Koko joukko ystäviä.

IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

torstai 12. helmikuuta 2015

Haaste; Mitä haluaisin...

Sain haasteen Pienenpieni Pätkis-blogista
Tehtävä on yksinkertaisesti kertoa mitä haluaisi... 
Kuva viime viikolta. Ihana aurinko!
Hmm.

1. Haluaisin vuorokauteen enemmän tunteja! Aika tuntuu loppuvan joka päivä kesken, eikä nukkumisestakaan aina viitsisi niin paljon tinkiä... Kun on koko päivän mennyt hullunlailla paikasta toiseen tai viihdyttänyt vauvaa ja hänen nukkuessaan kiitänyt ympäri pihaa hoitamassa hevosten juttuja on ihana iltaisin lysähtää sohvalle hetkeksi tv:n ääreen. Kokonaisen yön nukkuminen olisi myös ihanaa. No joskus sitten.

2. Toivon tosiaan, että Jipun kavio paranisi nopeasti ja päästäisiin jatkaan harjoituksia. Tilanne näyttää hyvältä, mutta kavion kasvu on aika hidasta. Uusi satula odottelee edelleen satulahuoneessa parempaa testausta.

3. Olisi kiva, jos sää olosuhteet vakaantuisivat, tulisi joko lunta vielä hetkeksi ja talvi tai sitten sulaisi kaikki ja koittaisi kevät! Jääkeli on kurja.

4. Materiapuolelta jos mietin mitä haluaisin tällä hetkellä kovasti, niin mainittakoon että minuun on iskenyt paha puhelinkuume! Uusi puhelin olisi saatava, mutta minkälainen? Lisäksi parempi objektiivi kameraan on ikuisuushankinta-listalla. Miksi en oo saanu aikaseks hankittua tätä? Uusi auto ois kans kiva jne... 
Jippu tossuineen. Tälläistä oli vielä viime viikolla. Nyt on jäljellä jäätikköä.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Blogiin tulevien kuvien käsittely?

Käsittelenkö tai muokkaanko blogini kuvia? 

Vastaus kuulunee; hyvin vähän. 

Rehellisesti sanottuna: En osaa! Ainakaan niin hyvin kuin haluaisin. 
Toiseksi: Minulla ei ole aikaa... (koska en osaa = muokkausohjelmien käyttö on hidasta).
Tänään nappaamani kuva Josen silmästä. Kuvaa on rajattu, sekä värejä hieman paranneltu.
Mutta... 

Gimpillä onnistuu jonkilaiset helpot muokkaukset ja välillä harjoittelen sillä bannereiden tekoa (huonohkolla menestyksellä, heheh). Googlen Picasa-ohjelmalla tulee paranneltua kuvia vähän. Rajattua, paranneltua värejä ja kontrastia lähinnä. Ja uusin ihana oivallukseni on tuo kuvakollaasien helppo tekeminen Picasan avulla! Super helppoa ja nopeaa! Lisäksi tallennan ne pienemmässä koossa ennen tänne blogiin lisäämistä. Itse luen tosi montaa blogia iPadilla ja mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin blogit jotka eivät meinaa latautua tabletilla isojen kuvatiedostojen takia.

Nuo kaksi edellä mainitsemaani ohjelmaahan ovat ilmaisia. Olisi hauska joskus opetella käyttämään jotakin "hienompaa" kuvanmuokkausohjelmaa ja minulta muutama kotoa löytyisikin, mutta aikaa täytyy kaiken muun ohessa jäädä myös hevosten kanssa touhuiluun, joten kuvat kelvatkoon toistaiseksi tälläisinä aika "luonnollisina" tänne. Kuvien laatua varmaan parantaisi kummasti myös jos saisin kameraan hankittua laadukkaamman objektiivin...?
Picasalla on helppo muokata kuvan värejä ja kirkkautta.
Idea tähän pikapostaukseen tuli blogitallin viikon blogihaasteesta, jonka löydät täältä!


tiistai 3. helmikuuta 2015

Hyvästi sairastarha.

Jippu
Soittelin eilen klinikalta vähän lisäohjeistusta Jipun kavion hoitoon. Kuvailin kavion tilannetta eläinlääkärille (samalta näyttää, ei vuoda mitään, ei tunnu pulssia jne.) ja kerroin varsan olevan pirteä ja hyvinkin eloisa. Ilokseni hän totesi, ettei kavio tarvitse enää liimapinteli-jeesusteippi suojaa (jota on nyt 3viikkoa pidetty kavion suojana), eli karsinassa voi nyt olla ihan paljain jaloin. Ulkona sitten soft-ride bootsit suojana, jotta kavio saa kasvaa rauhassa. Reilun sentin saisi kavio kasvaa nyt pituutta ennenkuin saa alkaa tekemään mitään raskaampaa liikuntaa, mutta tarhailun pitäisi olla ok! Ja edelleen päivittäinen kavion huolellinen peseminen.

Tänä aamuna päästin Jipun siis tossuineen ulos, sen ilme suorastaan kirkastui kun se huomasi pääsevänsä isoon tarhaan heiniä mutustamaan. Hieman jännitti aamulla miten mahtaa tossut kestää menossa mukana, mutta ilmeisen hyvin ovat pysyneet jalassa. Nyt on tullut reilusti lunta, joten tarhan pohja on pehmeä, eikä juurikaan liukas. Jos tulee jääkelit, niin tamma joutuu takaisin minitarhaan, koska tossut ovat liukkaat.

Äsken olin jakamassa heiniä tarhaan pieniin kasoihin ympäriinsä ja havaitsin samalla että ympäritarhaa oli kävelty - kavion jälkiä siellä täällä. Josen ja Popin ollessa kahdestaan jälkiä ilmaantui vain niihin paikkoihin mihin olin jakanut heinää. Jippu kyllä liikuttaa mummoja ihan kivasti, kun se tutkii joka nurkan päivittäin. Jose tykkää, kun Jippu on tullut taas samalle puolelle aitaa, ottipahan sekin pieniä ravipyrähdyksiä heinäkasalta toiselle. 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Joseliina; tamma isolla T:llä.


Jose on ja tulee varmasti aina olemaan yksi minun elämän merkittävimmistä hevosystävistä, onhan se ensimmäinen oma hevoseni ja meillä on yhteisiä vuosia jo yli kymmenen takana. Aktiivisimmat ja parhaat harrasteluvuodet olivat varmasti 2005-2008, jolloin tammaa ei vielä kehänivelen nivelrikkomuutokset vaivanneet ja se mennä porskutti iloisesti eteenpäin. Tosin niin se tuntuisi menevän nytkin.

Nimittäin, eilen olimme illalla kyläilemässä poissa kotoa ja otin kotiin palattuamme hevoset sisälle hieman myöhemmin kuin normaalisti. Jippu tuli tallin takaa omasta aitiostaan reippaasti sisälle yöheiniä mutustamaan, samoin Popi. Mitä tekee meidän vanha ja viisas Jose? Noh, juoksee häntä korkealla, pää pystyssä lennokkain askelin lenkkiä ympäri tarhaa pysähtyen välillä tuijottamaan pimeyteen. Menen takaisin talliin ja käyn pesemässä Jipun ulkoilubootsit. Menen takaisin ulos ja totean Josen jatkavan samaa menoa. Koitan ottaa sitä kiinni, mutta sepä ei anna tulla luokseen vaan kirmaa karkuun. Ja minä mietin, että mikä ihme sitä vaivaa? Sudet? Joku muu metsänelikko? Naapuriin syksyllä tulleet hevoset, jotka ovat pihatossa? Vai kenties mielenosoitus siitä, että talliin ei päässytkään normaaliin aikaan? Jäänee arvoitukseksi. Lopulta tamma itse tuli luokseni ja puin riimun sille - käveltiin talliin. 
Kuvat vuosilta 2006-2013
 Ei ollut edes ensimmäinen kerta tällä viikolla, kun Jose käyttäytyy noin. Vai onkohan siitä tullut vaan vanhuuden höperö? Uskoisin sen kuitenkin sen verran osaavan ennakoida tulevaisuutta, että se tietää tallissa odottavan ison heinäkasan ja kaurakipon porkkanoilla maustettuna...

Josen nivelrikon etenimistäkin on tullut viime päivinä mietiskeltyä. Olisi toisaalta varmasti hyvä viedä tamma kuvattavaksi, jotta näkisi nykypäivän tilanteen. Toisaalta se toki pelottaa. Tammasta luopumiseen en olisi vielä valmis. En toisaalta usko, että tilanne vasemmassa etujalassa on kamalasti voinut pahentua, koska tamma ei ole sitä oireillut 2010 vuoden jälkeen, kun raskaammat nopeatempoiset lenkit on jätetty pois. 
Kuvat vuosilta 2005-2007
Haikeana mietin menneitä vuosia Josen kanssa. Alku oli hankala, tamma oli omapäinen ja sitä piti taluttaa vähintään naru turvan ympärillä, että se kulki mukana taluttajan haluamaa vauhtia. Maastossa se ei halunnut kulkea edellä, jos oli muita hevosia mukana. Yksin se taas pysähteli ja sain jalkautua hetkeksi taluttamaan. Näistä kuitenkin päästiin pikkuhiljaa yli ja tammasta tuli mitä parhain harrastuskaveri. Kentällä se ei ollut kovin osaava, mutta yritti ja oivalsi kyllä asioita, kun sille koitti niitä kärsivällisesti opettaa. Muistan ensimmäiset estetunnit ja hyppäykset sen kanssa, kun se koitti keinolla millä hyvänsä mennä esteistä ohi. Myöhemmin se kuitenkin tykkäsi hypätä paljonkin, kunhan oli ensin hoksannut homman idean ja hauskuuden. Saatoin ratsastaa ilman satulaa maastossa, riimulla kentällä jne. meillä sujui loistavasti. Noina aikoina meillä oli paljon ratsastusseuraa, nykyään sitä joutuu pääasissa ratsastelemaan ja touhuamaan hevosten kanssa yksin. Olisi hauskaa jos saisi joskus lenkki seuraa.

Jose on opettanut minulle paljon niin hevosista, kuin ajamisesta ja ratsastuksestakin. Vaikka nyt täytyy myöntää, että omat ratsastustaidot on varmasti todella ruosteessa, en ole vuosiin voinut sanoa harrastavani ratsastusta. Viimeisestä ratsastustunnista valvovan silmän alla on aikaa, eikä Josen kanssa maastossa köpöttelyä voi sanoa ratsastukseksi, vaan matkustamiseksi. Välillä sitä toivoo, että pihassa olisi yksi sellainen hevonen, jonka kanssa voisi tehdä ja harrastaa täysillä. Toiveet suuntaavat tulevaisuuteen; Jippuun. Aika näyttää....