perjantai 27. maaliskuuta 2015

Sädemätää...

Meillä kävi tällä viikolla kengittäjä. Popin ja Jipun kengättömät kaviot vuoltiin ja ne olivat pääpiirtein ok. Jipulla tuntuu kavio leviävän hieman sisälle päin, mikä tekee sen etujaloista suppuvarpaisen näköiset (hieman se onkin rakenteeltaan ehkä sellainen).

Jose pääsi hokeista ja tilsakumeista eroon, mutta oikean puolen etujalasta, sekä saman puolen takajalasta löytyi sädemätää. Kengitysväli oli pitkähkö (10 viikkoa) ja Josen säteet olivat sellaiset röpelöiset. Kengittäjä epäili mädän syyksi märkää ilmaa tuossa kun lumet sulivat. Josella on joskus aiemminkin ollut vähän sädemätää, mutta ei näin paljon tai useassa jalassa. Kengittäjä oli sitä mieltä, ettei tarvita erikoisempia hoitotoimenpiteitä nyt kun säteet on siistitty ja maa on kuivempi. Edelliskerralla kun mätää joskus oli, se ei ilmaantunut enää seuraavassa kengityksessä. Huolestuin kuitenkin tapani mukaan ja googlettelin sädemädästä.
Kuvituskuvassa Jose syksyllä 2013.
Selvisi, että se voikin olla aika sitkeä vaiva. Mm. likaiset märät pohjat, huonosti toimiva kaviomekanismi (vähällä liikunnalla olevat hevoset), ahdas ja korkea kavion kanta voivat aiheuttaa mätää säteisiin. Meillähän on turvekuivitus (jonka sanottiin jossain tekstissä altistavan mädälle), mutta karsinat siivoan hyvin, eikä meillä mitään varsinaisia patjoja karsinoiden pohjalla ole, joten en usko että karsina on tätä nyt aiheuttanut. Tosin voihan Josen sädemätä olla monen tekijän summa? Mädän aiheuttaa bakteeri, joka muhii repaileisten säteiden "taskuissa" ja mahdollisissa syvissä uurteissa. Josella on säteiden keskiuurteet aika syvän näköiset. Hoitokonsteja löysin erilaisia; terva ja tappura, betadine, erilaiset hevostarvikeliikkeistä löytyvät valmisteet, eläinlääkäriltä saatavat lääkevalmisteet ja tietysti tarkka puhtaana pito + kuivana pitäminen. Jos mätä on paha, voi hevonen ontua jalkaa. Ja itse asiassa tänään huomasin Josen juostessa tarhassa, että hieman se arkoi jompaa kumpaa etujalkaa. En ehtinyt siinä katsoa kumpi jalka oli kyseessä, myöhemmin aamupäivällä koitin juoksuttaa sitä narussa ja katsoa, mutta ei niin läheltä katsoessa osaa sanoa. Täytyy illalla katsoa uudelleen, kun saan toisen henkilön juoksuttamaan sitä ja voin itse tarkkailla kauempaa. Tuntuu, että tästä on tulossa joku kavio-ongelmien vuosi, kun näin "kivasti" on alkanut...

Onneksi minulla on vielä yhtä "kavio-tököttiä" jäljellä, minkä kerran ostin Popin kavioitten hoitoa varten. Suihkuttelin sitä nyt Josen säteisiin. 

7 kommenttia:

  1. Höh! Sädemätä voi olla tosi sitkeä vaiva tosissaan, toivottavasti saat kuriin! Ilmeisesti paljon eri valmisteita markkinoilta kyllä löytyy, ei omia kokemuksia, kuivana pito varmasti tärkein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, ettei uusia mätäkohtia seuraavassa kengityksessä ilmene. :/ Onneksi tarha on nyt kuivinut tosi hyvin, että ehkä tilanne helpottaa...

      Poista
    2. Meillä Sohvilla menee säteet pehmeiksi aina syksyisin ja keväsin, kun tarhat on märkiä. Silloin lisään vähän purua karsinaan (en kyllä tiedä auttaako yhtään ;) ) ja laittelen iltaisin säteisiin Equi 2000 Straloptik säteen hoitoainetta. Varsinaisesti meillä ei sädemätää kyllä ole ollut...

      Poista
    3. Juu, no Josella menee kosteissa oloissa semmoisiksi repaileiksi säteet ja aiemmasta mätä-löydöksestä on kolme vuotta. Onko tuo mainitsemasi säteen hoitoaine semmoista jauhoa vaiko nestemäistä? Mulla on nyt käytössä Vainikan aitalta tilattu sininen litku, jonka luvataan desinfioivan kaviota. Ajattelin käyttää sen ensin pois, kun avattuna oli ja sitten marssin ostamaan jotain tilalle.

      Poista
    4. Sellasta sinistä litkua, börjesiltä muistaakseni ostettu :)

      Poista
  2. Terva on hyvä! Napilla kun on pieni kavio ja suhteessa leveä kenkä kavionpohjan pita alaan niin kesällä joskus laitumelta märällä kelillä sinne paakkuuntuu mutaa. Pesu ja tervays eikä koskaan ole tullut hajua kummempaa vaivaa :) ja ihan kerta tervaus suojaa miltei seuraavaan kengitykseen saakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä tietää. Minäkin olen käyttänyt tervaa joskus Popin kavioihin. Pitänee tervata Josen kaviot seuraavaksi, olen sellaista kavion desinfiointi ainetta nyt niihin käyttänyt...

      Poista