perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kavioruston luutuman murtuma.

Olimme Josen kanssa keskiviikkona klinikalla. Tamma on ollut kevään mielestäni jotenkin epäpuhdas liikkeissään ja viime viikkoina huomasin sen välillä ontuvat ravatessa tarhassa vapaana. 
Jose päivänokosilla.
Pelkäsin etukäteen, että sen etujalan nivelet ovat nyt tulleet tiensä päähän. Klinikalla se ei ontunut ollenkaan pahasti juoksutuksessa. Hieman arkuutta oli taivuttaessa oikean etujalan alaniveliä, mutta mitään isoa ontumaa ei tullut. Oikeiasta etujalasta otettiin kaksi kuvaa ja vasemmasta yksi. Vasentahan on aiemmin kuvattu nivelmuutosten takia. 

Eläinlääkäri katsoi kuvia ja minä menin kuuntelemaan ja katsomaan löydökset. Hän sanoi löydöksiä olevan kaksi. Jo tämä ennalta arvattava eli muutoksia nivelissä, mutta sen lisäksi oej. sisemmän kavioruston luutumassa oli murtuma. Tai oikeastaan siitä on irronnut pala irti. Vaihtoehtoja on kuulemma kolme: pala voi luutua takaisin tai se voi imeytyä elimistöön ja siten hävitä tai se voi jäädä paikalleen pyörimään, mikä on tietysti huonoin vaihtoehto. Muutokset nivelissä ovat edenneet tasaisen rauhallisesti. Eläinlääkärin mukaan niistä tuskin tulee akuuttia kipua. Jose sai kipulääkekuurin ja se saa nyt kesän vain laiduntaa ja lepäillä, jos 2kk päästä on vielä huono niin matkaamme kontrolliin klinikalle. Onneksi Jose osaa rentoutua laitumella... 
Rentoa meininkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti