lauantai 31. joulukuuta 2016

Mennyt vuosi 2016

Tänään elämme tämän vuoden viimeistä päivää. Mitä kuluneena vuotena onkaan tapahtunut? Aika paljon asioita. Joitain odotettuja ja joitakin mitä ei olisi voinut ikinä kuvitellakkaan tulevaksi. Pieni katsaus ajassa taaksepäin:
Tammikuussa oli kylmä. Jopa -31c päästiin meidän nurkilla. Luntakin oli. Hevosilta raspailtiin hampaat, jonka jälkeen Popi sai ähkyn, joka ei ollutkaan ihan helppo juttu. Siitä onneksi selvittiin. Josen mystistä edellisvuoden kipuilua tutkittiin alkuvuodesta ja eläinlääkäri pysyi epäilyksessään sisäisestä veren vuodosta. Onneksi tamma oli kuitenkin jo paremmassa kunnossa.
 Helmikuusta ei ole oikeastaan kuvia, eikä blogimerkintöjä kuin yksi. Ei kauheasti mitään muistikuviakaan. Maaliskuussa alkoi kevät tehdä tuloaan ja loppukuusta ei ainakaan ollut enää lunta maassa. Pohdiskelin hevosten vakuutusasioita Lähi-Tapiolan irtisanoessa vanhoja vakutuuksia. Eipä olla enää kyseisen firman asiakkaita...
Huhtikuussa oli jokavuotisten hevosmessujen aika. Saan itse sieltä aina uutta virtaa ja ideoita hevosten kanssa touhuamiseen. Jipun kanssa käytiin kentällä muistelemassa paikkoja ja hömpöttelemässä jotain juoksutuksen tapaista, sekä liinassa että vapaana. Hevoset rokotettiin ja minä olin tutustumassa hevoshierojakurssiporukan kanssa iilimatohoitoon, eli Hirudo-terapiaan. Olipa huisin mielenkiintoista!
Toukokuussa hevoset pääsivät maistelemaan ruohoa minilaitumeen, kesä alkoi tehdä tuloaan. Jipun kanssa käytiin kauneuskilpailuissa match show:n merkeissä ja sain olla tyytyväinen Jipun käytöksestä, kun olimme aivan kahdestaan matkalla. Toukokuussa minä aloitin myös työt. Pääsin ihan uusiin työkuvioihin, joista olen kyllä ollut tosi iloinen. En ole täysiä viikkoja töissä vaan 2-4päivää. Toki reissuhommissa tulee oltua poissa kotoa kokonaan, mutta onneksi mies on kunnostautunut hevosenhoitajana, hehe. 

Kesäkuussa hevoset lähtivät pois kotoa kesälaitumelle tuohon 3km päähän. On aina ihana katsella, kun hevoset ovat riemuissaan päästessään laitumelle. Laitumen vieressa on kenttä, johon pääsimme touhuilemaan kaikenlaista. Jipun kanssa päästiin ratsastustouhuissa paremmin alkuun ja tulipa kentällä touhuttua Josen ja Popinkin kanssa.

Syyskuussa hevoset tulivat kotiin. Laidunkausi oli tänä vuonna pitkä. Kuivat säät mahdollistivat sen. Jippu oli elo-syyskuussa ratsutuksessa ja kotiin palattuaan kävimme klinikalla poistattamassa siltä sudenhampaan. Loppukesästä laumaan muutti uusi jäsen Herra Ruuna, joka ystävystyi Josen kanssa nopeasti. Jipun kanssa kemiat eivät meinanneet aluksi kohdata millään. Syyskuussa hankin ruokinta-automaatin, joka tosin otettiin käyttöön vasta marraskuussa. Elokuussa vaihtui Popin kavionhoitaja ja suunta on ollut hyvä.
Lokakuussa oli tosi hienot ilmat. Minulla oli haikeat tunnelmat, koska lokakuun lopulla oli tarkoitus luopua rakkaasta Josesta. Tuo hetki koittikin lokakuun viimeisenä päivänä, jolloin oli varmasti syksyn kaunein päivä. Ikävä on ja tulee varmaan olemaan, onneksi on paljon kuvia ja muistoja Josesta. Lokakuussa pääsimme Jipun kanssa ensimmäiselle yhteiselle ratsastustunnillemme. Saatiin hyviä vinkkejä.


Marraskuusta ei ole oikeastaan jäänyt siitäkään kauheasti mieleen mitään. On vain totuteltu elämään ilman Josea. Nero Feeder otettiin käyttöön. Jippu ja ruuna alkoivat tulla paremmin toimeen Josen pois menon jälkeen. Popilla oli joulunaikaan vatsavaivoja, toivottavasti ei tule vuoden takaisen ähkyn vertaisia. Joulukuun aikana olen ratsastunut Jipulla enemmän ja pikkuhiljaa jotkut asiat alkavat jopa sujua. Tamma jännittää asioita ja itsekkään en aina ole se paras ratsastaja, mutta suunta on ylöspäin. Saataisiimpa lunta, pääsisi tuohon pellolle hankeen. 

Toivottavasti tulevana vuonna päästään enemmän tunneille ja olen ainakin menossa itse maalikuun lopulla viikonloppuleirille, jolta odotan tosi paljon! 

Hauskaa uutta vuotta kaikille!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Jipun joululahja


Tiistaina meillä oli aamulla hieno lumipeite maassa (tänään ei ole enää niin hieno). Lumen kunniaksi Jippu pääsi tutustumaan joululahjaansa. Ostin nimittäin sille HayPlay-heinäpallon. Olin nähnyt aiemminkin netissä moisen pallon, mutta eräänä joulukuun iltana sen tullessa facebookissa vastaan tuli hetken mielijohde hankkia pallo Jipulle. 

Ensiesittely oli menestys! Jippu oli aivan innoissaan heinäpallostaan. Se pyöritteli sitä turvallaan, nyppi heiniä, kokeili palloa myös hieman kaviolla ja jaksoi touhuta pallon kanssa puoli tuntia, kunnes automaatista putosi klo 14 heinät. Harmillisesti pallo meni välillä aitalankoihin kiinni, jolloin Jippu ei uskaltanut enää koskea palloon. Eli tarhassa täytyy valvoa palloleikkiä. En tiedä uskallanko antaa tätä karsinaan. Pelkään mahtaako pallo kestää karsinassa tamman käsittelyä? Mietin myös, että voisin ostaa kaksi palloa myöhemmin lisää. Olisi sitten jokaiselle oma. Jippu oli aika tarkkaa tammaa, ettei Ruuna päässyt käsiksi hänen leluunsa. 

Popi sai myös tutustua palloon ollessaan hetken omassa tarhassaan.
Suomessa tätä myy ainakin 1hevosvoima. Saa vinkata, jos tietää muitakin ostopaikkoja! Sinäänsä pallo on mielestäni aika arvokas yli 60euroa tuollaisesta muovikuutiosta. Siksi en uskalla jättää sitä hevosille ilman valvontaa. 

Tässä vielä lyhyt video Jipusta tutustumassa heinäpalloonsa:


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulun ummetus ja ruokintakuvioita.

Täytyyhän jouluna jonkun sairastaa. Ja eläimet yleensä sairastaa pyhäpäivinä vai mitä? Tällä kertaa selvittiin tosin ilman eläinlääkäriä. Sunnuntaina iltatallissa tein havainnon: Popille ei heinä maistunut. Mahavaivoja siis. Pikainen kuumeen mittaus, ei lämpöä. Korvalla kuunneltuna mahassa kovin hiljaista. Ei muuta kuin heijastinliivi päälle ja otsalamppu päähän ja tielle köpöttelemään edestakaisin. Poni oli ihmeen reipas kävelijä, tästä uskalsin toivoa, ettei tilanne ehkä olekkaan paha. 

Talliin palattuamme pieni otus oli vähän pirteämpi, se olisi ottanut jo heinää vaan empä enää tarjonnut. Sain sen juomaan lämmintä pellavalientä vähän. Annoin kipulääkettä ja menin muutamaksi tunniksi sisälle. Yöllä kävin kaksi kertaa ponia taluttelemassa, se oli suht virkeän oloinen, olisi syönyt, tarjosin vain pieniä kourallisia. Yön aikana oli tullut parit kakat, todella kovia kakkaroita. Kuitenkaan poni ei ollut omaitsensä, koska meni kuitenkin useasti makoilemaan karsinassa ja katseli kylkiään. Yön aikana oli vesikin maistunut hiukan. Tälle pitäisi keksiä joku taikajuoma, mitä se joisi mielellään, kun se ei ole mikään suuri melassin ystävä, eikä sille viitsisi mitään hirveitä sokeripommeja juottaa muutenkaan...
Maanantaina tilanne pysyi oikeastaan samana, mitä nyt aamupäivällä oli tullut kovien kikkaroiden sijaan kunnon vesp*aska, häntäkin oli aivan likainen sen jäljiltä. Sitten saatiinkin taas kovia papanoita. Tämä on mielestäni hieman outoa? Tosin niin tällä on muutenkin, että samanpäivän aikana tulee ns. hyviä kasoja ja sitten sellaisia todella vetisiä. Kertonee jostain maha- tai ruokinta ongelmasta? Selvitellään...

Maanantaina illalla päästin ponin ulkoilemaan omatoimisesti tarhaan siksi aikaa kun siivosin siellä. Muuten päivällä oli liikunta hoidettu talutellen. Tarhassa poni kakkasikin kaksi "lehmän läjää" ja piristyi tämän jälkeen huomattavasti. Eilen eli tiistaina aamulla Popi olikin reipas ja kovin lähdössä tarhaan muiden mukana. Eilen aamulla soittelin sitten eläinlääkärille vielä ja pohdin ponin oloja. Hän epäili hiekkaa mahassa ja sanoi, että psylliumia pitäisi antaa paljon suuremmalla annostuksella, mitä purkin kyljessä lukee. Toki vanhalla rouvalla saattaa olla suolistossa kasvainkin, eihän sitäkään voi varmaksi tietää. Sellainenkin saattaisi kuulemma aiheuttaa tämän kaltaisia ongelmia. Aloitan uuden hiekanpoisto kuurin vuoden vaihteen jälkeen. Täytynee mennä klinikalle tekemään lisäselvityksiä, jos ongelmat jatkuvat. Madotukset ovat ajan tasalla, joten tämä tuskin on mitään matoihin viittaavaa. 
 Popi tarhailee nyt pari päivää erillään toisista, jotta voin seurata mitä jätöksiä ponista tulee ulos ja koska, paljonko se juo ja lisäksi ruokin sitä tiuhemmin pienin annoksin. Mukavaa, kun saatiin taas lunta maahan. Heinät on hyvä levitellä pitkiinsä lumelle, jospa poni ottaisi muutaman askeleen enemmän imuroidessaan korsia. 

Nyt keskiviikko iltana poni on oman itsensä oloinen ja huomenna saakin sitten mennä tarhailemaan toisten seuraan. Kakkoja oli tänään tullut tarhaan 6kpl, kai se on ihan hyvä saavutus noin pieneltä otukselta. Koostumukseltaan ok. (Vain hevosihmiset voivat ymmärtää tätä p*skanjauhantaa, haha ;D)
"Joulukuusia" virikkeinä.
Jipun ruokintaan olen tekemässä myös muutamaa muutosta. Ostin sille jokin aika sitten hiivavalmisteen tukemaan suoliston toimivuutta. Tamma mokoma ei suostu sitä syömään. Pellavaan ja greenlineen sotkettuna hiivahässäkkä uppoaa jotenkin. Jouduin jo ostamaan seinään kiinnitettävän ruokakiponkin Jipulle. Yleensä ruokin vadeista lattialta, mutta jos ruoka on vähänkin epäilyttävää vatiin laitetaan kavio ja kipataan nurin. 

Tykkään ruokkia yksinkertaisesti, mutta nyt alkaa purnukoita ja pusseja olemaan listalla aikalailla. Greenline, pellavainen, progut, hiivavalmiste, kivennäinen jne. Huoh... Näiden lisäksi ostin myös purnukan Suppleaze Goldia, se on nivelten kuntoa tukeva valmiste. Ajatuksena ennalta ehkäistä vaivoja ja tukea alkanutta ratsun uraa (sivuhuomautuksena: Jippu meni tänään superhienosti ratsastaessani minilaitumella sen kanssa, JEE!).

Alla olevasta kuvasta näkee Jipun ongelman; kakka on ajoittain löysähköä ja sen mukana tulee vettä. Häntä ja takapää ovat sitten enemmän ja vähemmän likaisia. Voi olla, että säilöheinä on syyllinen tähän, mutta kokeilempa muita konsteja ensin, ennenkuin alan heivaamaan talveksi hankittuja paaleja tuolta pihasta. Voi myös olla, että se hiekka... 

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Tänään saapui paketti...

Joka sisältää Jipun joululahjan...
Paketti ja innokas avaaja.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Nero Feeder

Ruokinta-automaatti Nero Feeder on ollut käytössä nyt noin puolitoista kuukautta. Ajattelin kertoilla pienen välikatsauksen miten meillä sujuu sen kanssa. 

Ensin laitteesta. Se on toiminut hyvin. Muutamia pieniä alkuhankaluuksia on toki ollut. Yksi iso harmi oli aluksi se, että toisen puolen ylin hylly (hyllyille siis laitetaan ruoka-annokset ja niitä on 3 per puoli) oli herkempi kuin muut ja Jippu oppi pudottamaan sen kopauttamalla jalalla automaattia. Tähän auttoi hyllyn kiinnityksen säätäminen lähemmäs kannaketta, joka hyllyn pudottaa. 

Koville on lasikuitu joutunut, kun hevoset varsinkin Jippu käy välillä aina kopistelemassa jalallaan automaattia. Heti hokkikauden alettua kumimaton palat laitettiin tuohon kohtaan mihin heinäannokset putoavat, koska Jippu kävi kuopimassa sieltä toisinaan...

Nyt yhdestä ovesta lukko reistailee, mutta toivon saavani uuden lukon piakkoin. En tiedä olenko itse rikkonut sen, vai onko se ollut vain jotenkin heikompi yksilö. Lukkoa liikuttavasta tapista on ilmeisesti kierteet hajonneet. 

Ja likainenhan Nero on, hevoset hierovat likaisia turpiaan automaatin kylkeen. Kevään tullen täytyy varmaan ryhtyä pesupuuhiin. Automaatin alla olevaa laattaa on myös hieman työlästä pitää puhtaana. Ympäröivä hiekka kulkeutuu todella paljon laatan päälle kavioissa. 

Akku on latauksessa öisin, noin 1-2 kertaa viikossa. Saas nähdä nyt ilmojen kylmentyessä, kuinka paljon se vaikuttaa lataustarpeeseen. Nyt lataustapahtuu siten, että vedän tarhan ulkopuolelta johtokelasta sähkön automaatille. Kevään tultua, kun hevoset ulkoilevat yötäpäivää täytyy keksiä jokin toinen menettely, kun ei johtoa voi hevosten ulottuville laittaa. 
Kaarien alareunat ovat hieman kärsineet,
kun Jippu kävi varsinkin aluksi kuopimassa heinien toivossa.

Varttia ennen ruokinta-aikaa odotellaan jo automaatin tuntumassa.
Entä hevoset sitten? Miten ne ovat ottaneet aparaatin vastaan?

Aluksi oli levotonta. Hepat eivät selvästi olleet vielä sisäistäneet ruoka-aikoja. Ne odottelivat automaatin lähellä jatkuvasti ja esiintyi myös tönimistä, kuopimista ja potkimista ruuan toivossa. Olen ajastanut niin, että automaatista putoaa heinää kymmeneltä, kahdelta ja kuudelta. Nyt näyttää siltä, että hevoset ovat oppineet ruoka-ajat, eikä niiden tarvitse jatkuvasti kytätä, koska sitä ruokaa tulee. Edelleen satunnaisesti huomaan jommankumman käyvän kuopaisemassa automaatin pohjaa tai norkoilemassa sen ympärillä, mutta ei samallatavalla kuin aluksi. Ponia en ole koskaan nähnyt kuopimassa. 

Hetken minulla oli jo huoli siitä päästävätkö isot hevoset ponia ollenkaan syömään kanssaan. Annoksia kun tippuu vain kaksi. Aina ennen Jippu ja Popi ovat syöneet samoilta kasoilta tai verkoista, mutta nyt Jippu vahtii heiniään turhankin tarkasti. Olen seuraillut tilannetta ja vienyt ponille omia eväitä tarpeen vaatiessa. Viikonloppuna seurailtuani tilannetta huomasin ilokseni, että Ruuna päästää ponin kanssaan syömään lähes poikkeuksetta. Huokaisin helpotuksesta. Kerkesin miettiä jo, että mitä virityksiä saan alkaa rakentaa ponin ruokinnan toteutumiseksi, kun ei ole nyt hetkeen ainakaan rahkeita hankkia toista Neroa. 

Liikunta on ehkä vähentynyt automaatin myötä, koska ennen ripustelin useamman verkon puuhun eripuolille tai ripottelin heinät ympäriinsä pieniin kasoihin. Aamuheinät jaan edelleen pitkiinsä maahan. Nyt olen yrittänyt keksiä muuta ohjelmaa hevosille, havunoksia, likit-nuolunamin telineessään ja yksi päivä pilkoin porkkanoita pieniksi paloiksi ja heittelin tarhaan. Hepat saivat niitä sitten etsiä.
Joka tapauksessa olen tyytyväinen Nero Feederiin, se on vähentänyt huomattavasti stressiä hevosten ruokinnan toteutuksesta, nyt kun itsekkin olen reissutöissä osan viikosta. Automaatin täyttäminen on suht nopeaa ja helppo tehdä iltaisin, kun on ottanut hevoset sisälle. Aamuun jää siten vain aamuheinien jako ja hevosten ulos päästäminen. 

maanantai 12. joulukuuta 2016

Käyntiä, käyntiä, käyntiä...

Pääsin viikonloppuna kumpanakin päivänä Jipun satulaan, harvinaista. Pakkasta on ollut taas mukavasti reilut kymmenen astetta. Saatiin nauttia auringosta. Ratsastin minilaitumella. Siellä on turvallisesti aidat ympärillä. Hieman liukkaan oloinen oli heinäpeltokin, joten tyydyttiin menemään vain käyntiä. Kävely olikin ihan loistava teema tamman kanssa, koska se vastasi kaikkeen lähtemällä raviin; pohkeisiin, kääntäviin apuihin ja siihen, jos vaikka vedin henkeä. Jippu meni iloisesti, mutta oli silti kamalan hätäinen. Jotain se jännittää. Varusteiden pitäisi olla ok, satulaa on nyt kaksi ammattilaista kurkannut ja vyö on wintecin ilmapaneelivyö, mikä pitäisi olla hevoselle mukava. Päässä normisuitset, joissa tällä hetkellä happy mouth-nivelkuolain, jonka Jippu tuntui ottavan hyvin vastaan. 
Satula aavistuksen vinossa, sekin saattaa herkkää tammaa häiritä.
Itse koitan tietysti olla mahdollisimman rento, kuvista näkee omat perisyntini, jalat edessä. Varsinkin yrittäessäni istua mahdollisimman syvälle satulaan, jalat menevät eteenpäin ja nojaan helposti liikaa taakse koittaessani jarrutella kiirehtivää hevosta. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja järjestää aikaa ratsastustunneille vähän useammin. Maaliskuussa olen menossa ystävän kanssa viikonloppuleirille! Odotan jo innolla sitä, hiphei paljon kouluratsastusta. Toivon leiristä oikeaa tehoviikonloppua!

Eilen päästiin siihen lopputulokseen aikamme pellola pyörittyä, että Jippu hieman päristeli ja tuntui rentoutuvan. Tähän oli kiva lopettaa. Ympyrällä se tuntuu rauhoittuvan paremmin, mutta pelkäsin pellon olevan liukas ei tehnyt mieli mitään voltteja ratsastella. 
Matalaryhtinen poni...

perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulukuun kuulumisia.

Jotain pieniä kuulumisia tähän väliin. Aika rauhallista eloa on vietetty meidän tallissa. Jippu on ollut vähän löysämahainen viime viikkoina. En tiedä johtuneeko heinästä, kun nyt syövät pääosin esikuivattuasäilöä. Öisin tarjoan kuivaa heinää. Vai olisiko mahassa hiekkaa? Yhden psylliumkuurin olen Jipulle ja Popille syöttänyt tänä syksynä. Nyt yritän syöttää kuuri numero kakkosta, mutta Jipulle ei uppoa enää millään tämä racingin jauhemainen psyllium. Viime vuonna minulla oli jotain toisen merkkistä psylliumia, joka oli pientä siementä. Se meni huomattavasti paremmin alas. Ostin myös progut-säkin, katsotaan onko siitä mitään apua mahaongelmaan. 

Tänä aamuna meillä käväisi kengittäjä. Jipulla oli toinen takakenkä löysässä ja lopulta kolmea kenkää kiristeltiin / laitettiin uudelleen paikallee. Kelpaa viikonloppuna kiivetä Jipun selkään, jos saisi vaan aikaseks taas. Maastakäsin ollaan harjoiteltu tuossa pihalla vähän juttuja, mutta olisi mukava ratsastaakkin joskus.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Syksyn viimeinen aurinkoinen päivä...

Lokakuun viimeinen päivä oli varmaan loppusyksyn kaunein päivä. Aurinko paistoi koko päivän ja ilma oli tyyni. Oli hiljaista ja rauhallista. Jose sai nauttia auringosta viimeisenä päivänään.

Ajattelin kirjoittaa muutaman lauseen miten päivä meni. Vein lapsen hoitoon ajoissa, kun eläinlääkärin oli määrä tulla iltapäivällä. Istuskelin hevosten tarhassa kaikessa rauhassa puolen päivän jälkeen. Ennen kolmea otin kaikki hevoset tulivat talliin, koska eläinlääkäri katsoi Popin ja Ruunan hampaat samalla käynnillä. Josesta aloitettiin. Syöttelin sille korppuja, kunnes se sai vähän rauhoittavaa jo tallissa minun toiveestani, jotta ei hermostuisi lopetuspaikalla. Se oli rutiinien hevonen ja kierrokset tuppasivat nousemaan helposti, jos tapahtui jotain sen mielestä poikkeavaa. 

Menimme lähelle kuoppaa ja siellä Jose sai lisää rauhoittavaa ja kaatoainetta(nukutusainetta). Nukahtaminen kävi helposti, eikä mitään hirveää sätkimistä tai nykimistä tullut, muutama semmoinen säpsähtäminen, kuin nukkuva ihminenkin joskus tekee. Sen jälkeen tappava-aine, jota eläinlääkäri laittoi sitten vielä toisen annoksen, kun sydän ei vielä pysähtynyt. Siinä se Jose vaan jotenkin hiipui pois, istuin sen pään vieressä ja silittelin sen otsaa. Sydämen pysähdyttyä, eläinlääkäri lähti talliin aloittelemaan hampaiden hoitoja ja minä jäin vielä Josen vierelle istumaan. Otin siltä riimun pois. Tässä vaiheessa aurinko alkoi paistaa puiden takaa paikkaan, jossa Jose makasi. Se jotenkin helpotti omaa oloani, kun päivä oli niin kaunis. Jotenkin oikea päivä tälle kaikelle.

Toin Jipun sitten vielä katsomaan Josen ruumista, se haisteli ja otti välillä kuivia ruohonkorsia suullisen maasta. Josen turpaa se haisteli hieman pidempään. Tunnelma oli rauhallinen. Myöhemmin, kun päästin Jipun tarhaan se juoksi aitauksen korkeimpaan kohtaan ja hirnui pitkään ja kovaa. Kuulin kuinka naapurin hevonen vastasi sille. Koen tämän Jipun hyvästinä Joselle, koska tämän jälkeen Jippu ei ole huudellut tai ollut mitenkään levoton. Oli varmaan oikea päätös viedä se katsomaan kuollutta Josea. 

Kaikki sujui kyllä niin hyvin, kuin tälläinen päivä voi vaan mennä. Seuraavana aamuna satoi muutamia haituvia lunta. Hassua ajatella, että minulla on vain yksi hevonen. Iltatallissa laittaessa heiniä ja ruokia tuntuu, että jotain puuttuu. Kai tähän tottuu aikanaan. Jose oli mulle sellainen "elämäni hevonen". <3

30.10.2016

30.10.2016

30.10.2016

1.10.2016

tiistai 1. marraskuuta 2016

Joseliina 13.5.1994 - 31.10.2016

Tänään sanoimme toisillemme hyvästit, 
toivon meidän näkevän vielä joskus jossakin.
Lokakuun viimeinen päivä, kaunis aurinkoinen tuuleton päivä. 
Rauhallinen päivä lähteä matkalle kohti taivaslaitumia.

12 vuotta yhteistä aikaa takanamme. Suuri ikävä edessäni.
Opin sinulta paljon. Ilman sinua olisin aivan eri ihminen. 

Kiitos kaikesta Jose <3

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Ratsastusta

Jipun kanssa päästiin meidän ekalle ratsastustunnille. Ihana Outi Aihkisalo oli opettamassa meille ratsastuksen saloja niin selästä kuin maastakäsin. Jippu oli hieman levottomalla tuulella taas aluksi, joten Outi näytti maastakäsin millaisilla harjoituksilla hän rauhoittaa hevosta ja saa sen kuulolle. Jippu vastaa pohkeeseen herkästi aina kiihdyttämällä vauhtia ja nyt harjoiteltiinkin sitä, että pohje voi myös olla sivulle ohjaavamerkki ja samalla taipumista pienellä ympyrällä. Kyllä sitä taas sai itse huomata, kuinka ihmisen on vaikea tehdä montaa asiaa samaan aikaan! Jestas, jalat sitä, kädet tätä ja vielä loppu vartalokin pitäs olla ojennuksessa. Ehkä se taas tästä, suunta on vaan ylöspäin! 

Ja miten iso muutos tuntui satulaan hevosessa, joka alkoi hoksata ympyrällä taipumista ja rauhoittui kävelemään rauhassa karkuun juoksemisen sijaan. Mikä parasta tätä samaa harjoitusta voi tehdä selästä, mutta myös maastakäsin. Ei tarvitse siis aina lähteä kentälle, kyllä meillä nyt sen verran on tilaa, että mahtuu ympyrällä pyörimään. Outi antoikin kotiläksyksi treenailla kolmesti viikossa. 

Lisäksi kokeilulistalle tuli laittaa paksumpaa romaania/huopaa satulan alle, koska Jippu ottaa sen erittäin raskaasti jos satula menee vinoon. Se ei kertakaikkiaan voi sietää, jos satula on huonosti. Lisäksi Outin mielestä Jipun käytös ei ole normaalia nuorenhevosen käytöstä vaan se on ikäänkuin pelokas koko ajan. Tämä herätti myös itseäni, että totta tosiaan, onhan se aikamoisen "yliherkkä" välillä. Itselläni on loppu viimein niin vähän kokemusta nuorista, kun tämä on ensimmäinen oma kasvatti. Onko tämän käytöksen taustalla sitten kipu jossain vaiko aiemmat huonot kokemukset koulutustilanteissa (ajo-opetus 2-vuotiaana, jonka jälkeen koko hevonen oli hetken aikaa ihan muissa maailmoissa) vai mikä. 

Näiden lisäksi huomiota on kiinnitettävä myös Jipun takapolviin, jotka liikkeessä hieman kiertävät ulkoa. Polvet myös olivat illalla ratsastuksen jälkeen lämpimät, kun niitä koittelin. Toivon mukaan tähän auttaa parempi lihaskunto, jota tässä olisi tarkoitus parantaa koko ajan. Pää on kyllä ajatuksia täynnä taas.
Outi ja Jippu maastakäsin.



Alkuun meno oli turhan vauhdikasta

Pikkuhiljaa pää laski ja käynti rauhoittui

Joku kehu tauko, Jippu on hyvä, kun sanon sille "hyvä" se pysähtyy. :D

Ratsastin myös Ruunalle muutaman kierroksen illan jo hämärtyessä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Levotonta.

Meillä on ollut hieman levotonta hevosten keskuudessa. Jippu ja Ruuna riitelivät ruoka-aikaan niin, että tein tarhaan väliaidan. Naarmuja alkoi olla liikaa. Omani ovat toisella puolella tarhaa ja Ruuna toistaiseksi yksin. Ruuna höykytti ponia siihen malliin, että meiltä jäävät Loimaan näyttelyt nyt väliin, koska mielestäni poni, jolta puuttuu selästä karvaa suuria läiskiä, ei ole edustuskunnossa. Ruuna haukkasi ponia muutaman kerran aika mojovasti. No näitä sattuu, keväällä on uudet kauneuskisat ja uudet karvat toivottavasti? Yritän myöhemmin yhdistää porukan uudelleen, kun hevosmäärä on sellainen, että saadaan heinäautomaatti kunnolla käyttöön. Nyt se on ollut jo ruunalla käytössä hetken.
Popin uusi kampaus :(
Maanantaita en odota saapuvaksi, siitä tulee rakas päivä. Ehkä raskain ikinä. Meillä on ollut pihan reunassa nyt viikon verran kuoppa odottamassa. Maanantaina tulee eläinlääkäri. Josen on aika lähteä kohti vihreämpiä niittyjä. Vaikea päätös on tehty. 

maanantai 3. lokakuuta 2016

Ulkoilua kuun kajossa...

...kottikärryjen ulkoilutusta otsalampun valossa. Tarkoittaa siis sitä, että hevoset ovat palanneet kotiin! Jose, Popi ja Herra Ruuna kotiutuivat syyskuun puolivälissä ja Jipun kävin hakemassa ratsuttajan luota 19.päivä syyskuuta.

Täällä kotona hevoset ovat päässeet vielä maistelemaan tämän vuoden viimeisiä vihreitä minilaitumella, mutta säiden viilenemisen johdosta sekin taitaa pian jäädä ruokavaliosta pois. Kuivaa heinää syödään sitten pakkasiin saakka. Ilmojen kunnolla kylmentyessä voidaan avata sitten esikuivattusäilöheinä-kausi. Tai ainakin tämä on tämän hetken suunnitelma.

Jose
Ruokinta-automaattia on korjailtu, mutta käytössä se ei vielä ole, täytyy vielä hioa ja maalata korjattavaa kohtaa. Onneksi mulla on niin kätevä mies! Vaikka eipä automaatilla ole tämän hevosmäärän kanssa kiirekkään. 
Korjaus meneillään...

Tämä syksy on ollut kyllä kaunis!
Popi-mummon ilmoitin ihan yhtäkkiä näyttelyyn Loimaalle. Siellä on loppukuusta shettisnäyttely. Perjantaina oli viimeinen ilmoittautumispäivä ja niimpä löysin itseni koneelta naputtelemasta tietoja veteraaniluokkaan osallistumisesta iltamyöhällä. Tämä show pitäisi ilmeisesti olla maneesissa, jossa Popi voi iloisesti kirmata ilman kenkiä, kun pohja on pehmeä. Näyttelyt tietävät taas retkiä kunnon pesupaikalle ja pientä harjoittelua, vaikka tällä kertaa en itse ponia esitä. Kesäkilojakin on ponille tullut, mutta ehkä se ei maata kaada...
Iso maha ja valkoisesta väristä ei tietoakaan... 
 Jipun selkään en ole ratsutuksen jälkeen vielä itse kavunnut, koska ratsuttaja oli sitä mieltä, että sudenhammas vaivaa Jippua ja se jännittää hieman kuolainta. Olimme perjantaina klinikalla hammashoidossa. Oikealta poskihampaan vierestä napattiin pieni sudenhammas pois (siis mä kuvittelin sen olevan isompi tai ainakin jollain jättijuurella varustettu, mutta ei). Alahampaissa oli myös piikkejä, joten raspaus oli ajankohtaista. Nyt parannellaan suu rauhassa, koska Jippu on aika herkkätyyppi. Sitten pääsen itse kapuamaan satulaan. Ja kutsun myös satulansovittajan tarkastelemaan vielä satulan istuvuutta - nuorten hevosten kanssa on erityisen tärkeää, että varusteet istuvat kuin nenäpäähän. Ainakin tälläisten herkkisten kanssa kuten tämä neiti, muuten se vetää palkokasvin osan syvälle sieraimeen ja se tietää huonoa jatkon kannalta...
Jippua ei tuntunut hammashoito häiritsevän, ruoho maistuu.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Laatan käyttötarkoitus...

Hevostarhaan valetun laatan tehtävä liittyy ruokintaan, laatta on nimittäin alustana ruokinta-automaatille. Aparaatti on nimeltänsä Nero Feeder ja se on suomalainen keksintö. 
Kuninkuusraveissa näin Nerofeederin ensimmäisen kerran, se kiinnosti minua heti. Hinnan kuultuani ensimmäinen ajatus oli, että siihen tössäsi tämä. Ajatus jäi kytemään kuitenkin päähän, kuinka kätevä laite tuo olisikaan, meillä kun ei aina olla niin säännöllisesti kotona hevosia ruokkimassa. Ja joskus olisi kiva lähteä johonkin reissuun pariksi päiväksi, eikä oikein kehtaa ketään vaivata käymään meillä neljästi päivässä ruokkimassa hevosia. 
Niin siinä sitten kävi, että viime viikolla kyseinen laite saapui meille. Se tosin ei ole vielä ollut käytössä, koska oli saanut hieman osumaa kiitolinjan kyydissä (murr...) ja odottaa vielä korjausta. 
Tämä täytyy korjata ennenkuin päästän hevosia tekemään lähempää tuttavuutta aparaatin kanssa.
Laiteessa on kummallakin puolella kolme hyllyä, joille heinät (ja mahdolliset väkirehut) asetettaan. Aparaattiin asetetaan kolme kellonaikaa, joiden mukaan hyllyt putoavat alas ja heinä valuu hevosten saataville. Hyllyt ovat isot ja niille mahtuu paljon heinää. Heinät voi pudottaa myös puhelinsovelluksen avulla. Laite toimii akkuvirralla. Laturi täytyy myös hankkia, ennen kuin automaattia alan käyttää.

Senkään puolesta automaatin käyttöönotolla ei ole kiire, kun meillä on täällä kuitenkin tällä hetkellä kolme isoa hevosta, jotka eivät kaikki ruokaile toistensa kanssa samoilta kasoilta ja vielä poni, joka ei syö kuin yhden hevosen kanssa samalta kasalta ja automaatti pudottaa vain kaksi kasaa. Tilannehan on kuitenkin se, että talven tullen hevosmäärä vähenee yhdellä, jolloin automaatin pudottamat kaksi kasaa riittävät hyvin.
Kaksi kolmesta hyllystä alhaalla.
Tämä ei ollut maksettu mainos, 
käyttökokemuksia (hyvät, kuin myös mahdolliset ei hyvät) tulen kertomaan, kun niitä on.