maanantai 14. marraskuuta 2016

Syksyn viimeinen aurinkoinen päivä...

Lokakuun viimeinen päivä oli varmaan loppusyksyn kaunein päivä. Aurinko paistoi koko päivän ja ilma oli tyyni. Oli hiljaista ja rauhallista. Jose sai nauttia auringosta viimeisenä päivänään.

Ajattelin kirjoittaa muutaman lauseen miten päivä meni. Vein lapsen hoitoon ajoissa, kun eläinlääkärin oli määrä tulla iltapäivällä. Istuskelin hevosten tarhassa kaikessa rauhassa puolen päivän jälkeen. Ennen kolmea otin kaikki hevoset tulivat talliin, koska eläinlääkäri katsoi Popin ja Ruunan hampaat samalla käynnillä. Josesta aloitettiin. Syöttelin sille korppuja, kunnes se sai vähän rauhoittavaa jo tallissa minun toiveestani, jotta ei hermostuisi lopetuspaikalla. Se oli rutiinien hevonen ja kierrokset tuppasivat nousemaan helposti, jos tapahtui jotain sen mielestä poikkeavaa. 

Menimme lähelle kuoppaa ja siellä Jose sai lisää rauhoittavaa ja kaatoainetta(nukutusainetta). Nukahtaminen kävi helposti, eikä mitään hirveää sätkimistä tai nykimistä tullut, muutama semmoinen säpsähtäminen, kuin nukkuva ihminenkin joskus tekee. Sen jälkeen tappava-aine, jota eläinlääkäri laittoi sitten vielä toisen annoksen, kun sydän ei vielä pysähtynyt. Siinä se Jose vaan jotenkin hiipui pois, istuin sen pään vieressä ja silittelin sen otsaa. Sydämen pysähdyttyä, eläinlääkäri lähti talliin aloittelemaan hampaiden hoitoja ja minä jäin vielä Josen vierelle istumaan. Otin siltä riimun pois. Tässä vaiheessa aurinko alkoi paistaa puiden takaa paikkaan, jossa Jose makasi. Se jotenkin helpotti omaa oloani, kun päivä oli niin kaunis. Jotenkin oikea päivä tälle kaikelle.

Toin Jipun sitten vielä katsomaan Josen ruumista, se haisteli ja otti välillä kuivia ruohonkorsia suullisen maasta. Josen turpaa se haisteli hieman pidempään. Tunnelma oli rauhallinen. Myöhemmin, kun päästin Jipun tarhaan se juoksi aitauksen korkeimpaan kohtaan ja hirnui pitkään ja kovaa. Kuulin kuinka naapurin hevonen vastasi sille. Koen tämän Jipun hyvästinä Joselle, koska tämän jälkeen Jippu ei ole huudellut tai ollut mitenkään levoton. Oli varmaan oikea päätös viedä se katsomaan kuollutta Josea. 

Kaikki sujui kyllä niin hyvin, kuin tälläinen päivä voi vaan mennä. Seuraavana aamuna satoi muutamia haituvia lunta. Hassua ajatella, että minulla on vain yksi hevonen. Iltatallissa laittaessa heiniä ja ruokia tuntuu, että jotain puuttuu. Kai tähän tottuu aikanaan. Jose oli mulle sellainen "elämäni hevonen". <3

30.10.2016

30.10.2016

30.10.2016

1.10.2016

4 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitettu. Aika korjaa paljon. :) Silloin Taavin lopetuksen jälkeen oli kaverin hevonen juossut seuraavana aamuna laitumen päähän ja hirnunut oikein kovaa suuntaan, jonne Taavi haudattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pakko purkaa ajatuksia tänne vähän. Ikävä on kova. Niin aika kuluu ja kaikki helpottaa joskus.
      Uskon, että hevoset ymmärtävät tälläiset asiat paremmin kuin uskommekaan. Luin juttuja, ettei kuollutta kannata näyttää kavereille, mutta tämä meidän eläinlääkäri oli myös sitä mieltä, että veisi katsomaan, joten tein niin.

      Poista
  2. Luen sun kirjoituksia "vähän" myöhässä, kun oli elämässä vähän hektisempi kausi tuossa välissä.
    Ihanasti kirjoitit, voi kun jokainen hevonen saisi sellaisen ystävän kuin sinä olit Joselle <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Ja voikun jokainen saisi joskus tuollaisen hevosen kuin Jose. Se oli maailman ymmärtäväisin ja ystävällisin hevonen. Opin siltä paljon hevosista ja kaipaan sitä edelleen usein.

    Viime viikolla ratsastin Jipun kanssa pellolla ja tuli muutamaksi sekunniksi sellainen olo, kuin olisin ollut Josen selässä. Se oli hassu hetki, eikä sitä tosiaan kestänyt kauaa, mutta jäi mieleen!

    VastaaPoista