sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Pieniä edistysaskelia

Olin Jipun kanssa maastossa tänään. Ilman seuralaishevosta. Siis aivan kahdestaan. Pitkästä aikaa. Jippua vähän jännitti. Kieltämättä minuakin hieman. Aluksi tamma ei meinannut malttaa kävellä. Sitten se käveli, mutta jähmettyi kokonaan huomattuaan naapurimökin pihalla ihmisiä. Ensin höristyään, hirnuttuaan ja käytyämme pihassa ihmisiä moikkaamassa päästiin jatkamaan matkaa mökin ohi. 

Kävimme läheisellä peltotiellä. Normaalisti tämä lenkki olisi kestänyt n. 40min, mutta Jipun pysähdeltyä ihmettelemään maailman menoa meillä meni yli tunti aikaa. Tuli ihan emänsä Jose mieleen, kun se oli minulle tullessaan arka maastoilemaan ilman vetohevosta ja pysähteli minkä ehti. Kerran jalkauduin Jippua taluttamaankin, kun peltotie vaihtuu yhdessä kohdassa metsätieksi ja sinne meneminen oli Jipulle liikaa. Talutettuna se kuitenkin tuumasi, että eihän tässä mitään, mennään toki. Minä jänskätin mahtaako se päästää minut takaisin kyytiin, mutta hienosti seisoi paikoillaan, kun kääntöpaikalla annoin sen haukata kevään ensimmäisiä vihreitä ruohonkorsia ja nousin sitten takaisin satulaan. Olen ennenkin noussut selästä maastossa, mutta silloin on ollut kaveri mukana varmistelemassa, että hevonen ei lähde ja pitämässä jalustimesta vastaan, ettei satula mene vinoon (mikä tapahtuu pyöreillä hevoilla aivan liian helposti). 

Menimme vähän raviakin ja olin iloinen, kun etujalkoihin laittamani bootsit pysyivät jalassa pyörimättä koko matkan. Talvella eivät pysyneet, paitsi villasukan kanssa. Ensi viikolla on vuolija tulossa, katsotaan mitä sitten tapahtuu.

Pienestä ihminen tuleekin iloiseksi. Maastoillaan pari kertaa kuussa ja yleensä tulee semmoinen "jes"-fiilis, vaikka silti miettii mahtaako hevonen edistyä tai reipastua yhtään.  Pitäisi päästä enemmän tekemään. Lisäksi pieni hevoskuume vaivaa minua, kun ajattelen jatkuvasti, että olisipa toinne heppa tai iso poni, jolla voisi sitten pyytää jonkun mukaan lenkkeilemään...

Tänään otin myös ensimmäisen "korvakuvan" Jipun selässä.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, kohta sinulla on rohkea maastokaveri :) Se on hyvä, että uskaltautuu lähtemään, vaikka vähän jännittäisikin, sillä yleensä ne asioitten välttelyt ei ainakaan helpota seuraavaa kertaa.

    Hui ja kääk, kohtahan sitä voi jo itsekin ruveta suunnittelemaan kävelyretkiä selästä käsin Elviirankin kanssa :D

    VastaaPoista
  2. Ei tosiaan saisi vältellä mitään, mutta kas kummaa aina löytää itsensä alitajuisesti kiertelemästä joitain asioita. :D Tässä maastoilussakin tarvittaisiin vain kilometrejä ja onnistuneita lenkkejä niin ei varmaan olisi mitään ongelmia. Lisäksi Jippu on siitä kiva ollut ainakin tähän asti, että se vain jumittaa. Ei pukita, ryöstä tai hypi pystyyn. No nyt kun sanon niin voihan se senkin vielä tehdä...

    Aika menee hujauksessa. Elviira on niin fiksun oloinen neiti, että te varmasti edistytte asioissa nopeasti, jos se on yhtä lunki kuin tähän asti. :)

    VastaaPoista