perjantai 31. elokuuta 2018

Positiivisen vahvisteen (ruuan) suuri voima.

Jipun kanssa aloitettiin keväällä treenit kohti rennonpaa hevosta. Jippuhan alkoi jännittää ratsastajaa ja varusteita ollessaan ratsuttajalla syksyllä 2016. Alkuun sen luultiin johtuneen suusta (sudenhammas ja piikkejä hampaissa), mutta luultavasti tammalla vaadittiin vain liikaa sen tasapainoon ym. nähden, kokeiltiin apuohjia ja se sai jonkin sortin henkisen trauman ja mahahaavan. Tämän reissun jälkeen mahaa paranneltiin seuraavaan kesään saakka.

Jippu on niin utelias ja ahne, että "naksutin" koulutus on sen kanssa tehokasta. Herkkuna käytin eilen kuivaa leipää, porkkanaa ja st.hippolytin pellettejä, joita saimme näytepussin Ratsutarvikkeesta. 
Jipun kanssa aamukävelyllä pellolla.
Kovin vaikeaa on ollut saada hevosta rennoksi ratsastaessa ja viulunkieleksi jännittyneellä hevosella ei ole mukavaa ratsastaa. Meillä on käynyt nyt muutaman kerran kouluttaja, joka taitaa maastakäsittelyä ja positiivisella vahvistamisella koulutuksen. Aloitimme keväällä varusteisiin siedätyksellä ja pala palalta on edetty ihan mukavasti. Kesällä oli parin kuukauden tauko, jolloin en oikein ehtinyt touhuta Jipun kanssa mitään erikoista, kunhan lappasin kakkaa ja ruokin hevosia. Se ei ilmeisesti ole ollut huono asia ollenkaan, sillä eilen Jippu otti monta harppausta, kun kouluttaja taas tuli meitä jelppimään. 

Teemme Jipun kanssa niin, että olemme tarhassa ja hevonen on vapaana ja kaverit siinä vähän matkan päässä ympärillä - mahdollisimman normaali rento ympäristö. Tänään pääsimme siihen pisteeseen, että Jippu antoi laittaa satulan selkäänsä kummaltakin puolelta (tosin vasemmalta se jännittyi aavistuksen (tämä näkyi pään nostamisena), kaksi kertaa se lähti pois kesken tilanteen, mutta ei rynnäten, kuten keväällä pari kertaa kävi. Hevoselle tulee fiilis, että se hallitsee tilannetta, kun se voi poistua paikalta halutessaan ja äkkiä se huomaa, ettei kannata poistua. Jippu tuleekin todella nopeasti takaisin tehtyään pienen mietintä kierroksen. Taukoja on myös tärkeää pitää. Jipun tapauksessa ihmisten on poistuttava aitauksesta, koska J ei muuten taukoja suostu pitämään vaan koittaa kaikella tavalla jatkaa treenejä, jotta saisi lisää herkkuja (tuuppii, tulee viereen seisomaan yms.) Muuten se on aika kohtelias, eikä nypi eikä näyki, turhautuu vain sillä hetkellä, kun kuvittelee, että tehdään jotain kivaa, mutta ihmiset eivät tee elettekään mihinkään suuntaan. :D
Yhtenä päivänä hepoilla oli tälläistä puuhaa.

Keväällä tamma sai myös suitsiessa ikävän sähköiskun, joka sai sen välttelemään pään koskemista ja varsinkin suitsia. Tänään otimme suitset myös treeniin mukaan. Ensin suitsien näkeminen ja kuolainten kilahdus sai Jipun kääntämään pään pois, eikä se heti tullut luokseni. Muutamien toistojen kanssa etenimme siihen, että se hamusi kuolaimia itse suuhunsa. Ensin palkkaa sai siitä, että se tuli luokseni ja kosketti suitsia, sitten pikkuhiljaa palkan sai vasta koskettuaan kuolaimia, sitten kun kuolaimet koskettivat huulia jne...
Jipun kesäkunto
























Eilen kerkesimme monta asiaa, kun kaikki sujui niin rennosti. Kokeilimme myös mitä tamma sanoo, jos pidämme satulavyötä sen mahan alla ja hieman "nostamme" sitä, kuin aikoisi vyötä kiristää. Tämä ei haitannut Jippua yhtään. Lisäksi teimme jo ennalta tuttua selkään nousu harjoitusta, jossa ei siis vielä ole edetty selkään nousuun. Minä menen tarhassa kannolle seisomaan ja Jippu tietää jo, että silloin pitää parkkeerata minun viereeni oikeaan kohtaan niin saa palkkaa. Eli siis siten, että olen satulan paikan kohdalla. Tänään yhdistimme tähän harjoitukseen vielä satulan. Laitoin satulan tammalle selkään sen tullessa viereeni seisomaan ja lopulta myös nojailin satulaan ja vähän "ponnistin" hevosen vieressä, kuin olisin nousemassa kyytiin. Ja Jippu oli ihan lunkisti! En voisi tyytyväisempi olla tähän päivään Jipun kanssa. Selkään menen vasta, kun mikään käytössämme oleva varuste ei aiheuta jännittyneisyyttä hevosessa. Olen tehnyt monta virhettä Jipun kanssa, mutta onneksi olemme voineet aloittaa alusta. Enää tämä hevonen ei lähde kotoa mihinkään koulutukseen vaan kouluttaja saa tulla tänne, jos sellaiseen on tarvetta. 

8 kommenttia:

  1. Naksuttimella ja nameilla kouluttaminen on kyllä hämmästyttävän tehokasta! Ihmettelen, miksi niin moni näkee heti punaista kun puhutaan aiheesta. Ne, jotka pitävät naksutinkoulutusta tai muuta namikoulutusta huuhaahommana, eivät todennäköisesti ole koskaan tavanneet naksutinkoulutettua hevosta. Tai eivät tajua tavanneensa.

    Esim. yksi kaveri oli työajokurssilla nuoren hevosensa kanssa, ja ohjaaja ensin kehui hevosen maasta taivaisiin ja sitten julisti, että nameja ei sitten pidä antaa. Kaveri ei kehdannut sanoa, että ohjaajan aiemmin kehuma hevonen oli opetettu alusta asti pääosin naksuttimella ja nameilla. Niillä vaan saa hevoseen sellaisen tekemisen draivin, että ei millään muulla.

    Itse olen kouluttanut tammaani nameilla, mutta en naksuttimella, mutta varsan olen opettanut naksuunkin. Esimerkki naksun tehosta on, kun yritin laittaa varsan kielen alle domoa eikä se halunnut. Sitä yritettiin kahden tai kolmen ihmisen voimin pakottaa, mutta varsa rupesi ihan mahdottomaksi. Sitten tajusin virheeni, passitin muut pois ja rupesin naksuttelemaan. Viidessä minuutissa domo oli annettu yhteisymmärryksessä varsan kanssa. Mielestäni aika paljon mukavampi - ja myös huimasti turvallisempi - tapa toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen olin itsekin laiska, en viitsinyt kantaa nameja taskussa, enkä kertakaikkiaan ollut kiinnostunut tälläisestä koulutustyylistä. Jipun kanssa olen pikkuhiljaa kuitenkin huomannut kuinka tehokasta tämä on.

      Minä en käytä varsinaista naksutinta, koska kädet loppuisivat kesken, niin meinaa käydä jo nyt. Meillä on käytössä "palkkasana", mutta ideahan on sama kuin naksuttimen kanssa.

      Jipun kanssa tulee viikottain eteen asioita, joista se ei oikein pidä. Esim. otsatukan harjaaminen. Se nostaa päänsä ylös, tönii käteni pois turvallaan ja jopa näykkää, jos en usko ettei hänen tukkaansa sovi kammata. Nyt kokeilin uudella tyylillä ja heti kun tamma sai ideasta kiinni, että mistä palkaa saa, seisoi se hiljaa ja sain kammata rauhassa.

      Tuntuu, että mitä enemmän tällä tavalla palkkaa hevosta, sitä helpompaa on uusien asioiden opettaminen ja vanhojen pienten "epämukavuuksien" pois opettaminen. Hevonen alkaa hoksata mistä on kyse ja oikein pähkäilee mitä pitää tehdä, jotta palkkaa saa.

      Tuli tuosta sinun domo-jutusta mieleen, onnistuisikohan piikki kammonkin saamaan pois namien avulla? Kiitos sinulle kommentistasi! :)

      Poista
  2. Nameilla täällä on Elviiraakiin palkittu onnistuneista suorituksista, mutta sillä on myös sellainen ihastuttava piirre olla myös aivan haltioissaan ihmisen kehuista, rapsutuksista jne eli sen kanssa ei välttämättä aina tarvitse olla mitään namia mukana. Suitsiin ja kuolaimiin meillä totuteltiin ihan puhtaasti namien kanssa.

    Naksutinta en ole itse käyttänyt, mutta ymmärrän sen loistokkuuden niin koirien kuin hevosien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elviira on kyllä niin reipas nuori! Juuri lueskelin teidän maastoilusta. :)

      En minäkään varsinaista naksutinta käytä, vaan "palkkasanaa". Mutta ideahan on sama. Äänimerkki tai sana merkkaa hetken josta palkan saa.

      Jippukin on nyt kesällä ollut aivan taivaissa rapsutuksista, joten niitä olen käyttänyt vuolutilanteissa palkkana, kun ruoka tahtoo siinä kiihdyttää heppaa vähän liikaa.

      Jos minulla on vielä joskus tulevaisuudessa varsa olisi mielenkiintoista kouluttaa se alusta asti namien kanssa ja niin, että kaikki treeni on alun alkaen pilkottu pieniksi palasiksi. Jippu on vähän kuin harjoituskappale, ensimmäinen oma varsa. Mokia on tehty, onneksi voidaan peruuttaa.

      Poista
  3. Minäkin käytän ripen kanssa paljon nameja apuna, se tekee hevosen työskentelystä paljon rennompaa ja siinä on erilainen yritys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä käytät Ripellä nameina? Ajattelin vaan, ettet varmaan käytä mitään "sokerihötö"heppanameja Ripen tilanteessa?

      Poista
    2. Käytän vähän vaihtelevasti sen omia heinäpellettejä, ruohoa näin kesällä, joskus ihan leipääkin tai porkkanaa pieninä paloina.
      Sehän on se määrä, ei niinkään laatu. Yhdessä porkkanassa on oikeasti tosi vähän sokeria ja siitä tulee älyttömän monta pientä palaa.
      Mutta koska Rippe on outo, niin sen mielestä paras palkka olisi ihan heinä. Se on vaan niiiiin vaikea säilyttää mukana. :D

      Taavin kanssa mie aikanaan tän löysin ja opettelin, kun se oli niin tiukasti siellä omassa kuplassaan. Sittemmin siitä kuoriutui oikein kunnon tehtävien ratkaisija. :)

      Poista
    3. No sehän on "vähään" tyytyväinen, jos heinä on sen suosikki palkka! :D
      Minulla on vielä hakusessa Jipun suosikki palkka, tosin se on niin ahne, että mikä vaan tuntuu uppoavan. Heppanamit on tavallaan helppoja, (joskis aika isoja,) napata kourallinen taskuun.

      Jippukin muuttuu ihan toisenlaiseksi kun puuhataan jotain mistä se tietää, että palkkaa tulee. Siitä oikein huomaa kuinka epäluulot karisevat ja se keskittyy miettimään mitä pitää tehdä, jotta ruuan saa. :)

      Poista